Juhannusviikonlopun vapaapäivät on vietetty. Tällä kertaa ei lähdetty letkaan ajelemaan, vaan päätettiin jäädä kotiin lepäämään. Mieskulta on tehnyt monta viikkoa pitempää työpäivää ja herännyt aamuisin ennen neljää (jos on nukkunut kellon herätykseen saakka) ja jotkut päivät ovat venyneet kymmentuntisiksi. Kesäloman alkukin on siirtynyt viikkoa myöhemmäksi, joten työviikkoja on vielä useita ennen lomaa.
Torstai-iltana olin ihan väsynyt ja torkahtelin jo monta kertaa, ennen kuin ilta yhdentoista aikaan käytiin koirakaverin kanssa ulkona. Perjantaiaamuna nukuin katkonaisten yöunien takia pitkään, yhdeksän maissa pakottauduin nousemaan sängystä. Vieläkin silmät meinasivat väkisin painautua kiinni. Tarpeeseen tuli lepo kummallekin, harvoin sitä päiväunista yhdessä nautitaan kuten nyt vapaapäivien aikana.
Mieskulta yllätti ehdottamalla aattoilta-ajelua. Ajettiin Nokkalaan ja käveltiin Matinkylän rantaa pitkin Merenneidon kulmille. Merenneidossa oli juhannuksen juhlijoita yllin kyllin. Kolme rotevaa miestä vartioi sisäänpääsyn luona ja rahasti tulijoilta vitosen järjestyksenvalvojille.
Uimarantaa pitkin oli leiriydytty monikansallisesti viettämään iltaa perheen, suvun ja ystävien kesken. Monella oli pallogrilli mukana ja kun ei juhannuskokkoa maastopalovaroituksen takia päässyt katsomaan, niin ainakin sai vaatteisiin savun tuoksun.
Ellei eväitään pitänyt silmällä, lokit käyttivät tilaisuuden hyväkseen.
Ei käyty Nokkalan Majakallakaan sisällä. Jäätelöt olisi nautittu, mutta kioskin luukut sulkeutuivat melkein nenän edestä. Ei katsottu aukioloaikoja ja verkkaisesti käveltiin takaisin päin.
Illan antina riitti merimaisemat. Kunhan jollain tavoin pääsi juhannusaattona veden äärelle.
Juhannuspäivänä käytiin Oittaalla lounaalla ja käveltiin rannan kautta autolle. Uimarannalla oli lauantaipäivän viettäjiä yksin tai perheittäin. Jospa jonakin päivänä koettaisin käydä uimassa, ainakin ensi viikon helteillä uiminen voisi houkutella. En ole täältä päin löytänyt mukavaa uimapaikkaa, vaan lomaan saakka odotan, että pääsen Saimaan aaltoihin pulahtamaan.
Lauantaisauna kruunasi juhannuspäivän vieton.
Juhannusta vietettiin mukavassa säässä. Oli kaunista, aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma. Ja jos aurinko liikaa kuumotti, niin kohtalainen tuuli helpotti iltapäivällä oloa.
Tänään oli jo liian kuumaa. Ei tarvinnut kuin hetken istua auringossa, niin iho jo alkoi punoittamaan. Siinä ajassa missä voi sullaa niin nahka pallaa, muuntelin sanontaa :)
Kun viimeisetkin pyykit saatiin ripustettua kuivumaan, ajeltiin Tarvaspäähän. Ja taas mieskulta yllätti. Luulin, että mennään vaan Cafe Zoceriassa käymään (lohikeitto mielessä), mutta hän olikin menossa museon puolelle ensin. Onneksi taskussa maksukortin lisäksi usein mukana kulkee myös museokortti.
Oli lukenut lehdestä uudesta näyttelystä, joka avautui 6.6.2024.
Kesä Kainuussa 1890
Näyttelyn keskiössä on museonjohtaja Wahlroosin tutkimus Alexin ja Maryn häämatkasta, joka suuntautui Kainuuseen ja Vienan Karjalaan. Matka on ollut mieleenpainuva, kun sitä on vuosikymmenten jälkeenkin muisteltu.
Tänään sunnuntaina olisi ollut kello 13 museossa opastus. Siiheksi ei ennätetty. Jos joku toinen sunnuntai tulee lähdettyä, pitää ajoittaa tuohon opastettuun kierrokseen. Toinen opastettu kierros on keskiviikkoisin samaan aikaan.
Pettuleivän virttä laulava tyttö
Muikuntähystäjä
Liitelijä
Huumaavasti tuoksuvat ruusupensaat ympäröivät huvilaa.
Olen tänään leikannut, värittänyt ja muokkaillut paperikukkia.
Kuvasin lopuksi Tarvaspään piha-alueen kukkapenkkien kukkia, tutkin niiden värejä ja muotoja. Jospa näistä saan mallia kukkien väritykseen ja muotoiluun. Kimalaiset ja mehiläiset lensivät ahkerasti kukasta kukkaan. Vähän turhan vikkeliä olivat, kun eivät poseeraamaan malttaneet jäädä. Perhosia ei tällä kertaa näkynyt.
Mukavasti meni juhannus näinkin, kaksistaan.
Eikä ollut tylsää, tekemistä oli riittävästi.
-Sari-
OI kiitos tästä postauksesta!!
VastaaPoistaOn tämä blogimaailma ihmeellinen, teidän ihanien blogiystävien matkassa sitä pääsee milloin minnekkin - saa itselle uusia ideoita ja kuvat/kerronta on jotain niin aitoa koettua, ettei sellaista voi mistään esitteestä lukea!!
Jaksamista viimeisiin viikkoihin ennen lomaa.... siellä se odottelee....
Eikä tarvitse kotoaan kauas lähteä :) Miellä tahtoo vaan olla aina samoja kohteita, uusia ideoita kaivattaisi mekin.
PoistaKyllä se loma lähenee, päivä kerrallaan. Ja mukavampi on odottaa loman alkamista kuin sen loppumista Ü
Kivalta näyttää teidän kaupunkijuhannuksenne!
VastaaPoistaYllättävän paljon liikuttiin tässä lähiympäristössä. Ei hassumpi kaupunkijuhannus lepohetkineen. Vaikka kyllä teidän juhannuskuvia katsellessa rupesi kaipaamaan Saimaalle :)
Poista