tiistai 9. heinäkuuta 2024

Lumikin valkoinen

 Repolainen kävi muumien luolassa ja haastoi värihaasteessaan valkealla

Valitsin haastekuvaksi uuden tuttavuuden kasvikunnasta.
Tänä vuonna sain ihastella tätä omalla pihalla.
Ensi keväänä ehkä jo kahta kukkaa .
Lumikki 💚

Toinen valkoinen toisesta rakkaasta harrastuksesta.
Olen jo monta viikkoa leikannut valkoista kartonkia kuvioiksi.
Kasassa on paljon erilaisia kukkien osia ja lehtiä jo mukava läjä.
Sunnuntai-iltana luulin, että stanssailut loppu ja sain jättää jäähyväiset kauan palvelleelle cut´n´bossille eli stanssikoneelleni. 

Leikkasin planneristanssilla sivua ja olin laittanut stanssin ihan levyn alareunaan ja ulostuloaukon suulle jämähti paikoilleen niin tiukasti kiinni ettei lähtenyt pois väkivalloinkaan. Lopulta keksin kokeilla toisella "leivällä" eli paksulla stanssilla ja käsin veivattavan laitteen levyillä, josko rullat lähtisi pyörimään. Liian kapeahan se leipä oli, mutta kekseliäänä otin avuksi kapeamman paksun stanssin ja ne vierekkäin sai molemmat rullat rullaamaan ja hups vain paketti tuli koneesta ulos. Olin jo irrottanut ruuvit ja kokeillut auttaisiko laitteen purkaminen vapauttamaan "tukoksen" mutta ei siitä apua ollut. Ei liikahtanut mihinkään.

Mikä helpotus ja laite toimii ainakin tällä hetkellä moitteettomasti. Stanssailut jatkuu Ü

Kello on 4:35 ja tummat pilvet lipuivat juuri ryytimaan yli. Hetkellinen sadekuuro säikäytti tuon koirakaverin ja tuossa se katselee anovasti silmiin "Pelasta, pelkään!", läähättää ja tärisee. Toivottavasti sade hellittää pian, ainakin hetkeksi, ja vielä päästään nukkumaan ennen kuin on noustava työpäivää aloittamaan.

Mukavaa tiistaipäivää!

-Sari-

6 kommenttia:

  1. Valkoisen-valkoinen Lumikki, ompa kaunis!!
    Sadunkin toi mieleen... ahkeraa stanssausta, onneksi kone elpyi... olisin kyllä pulassa jos oma lakkaisi toimimasta... pitäisikin pyytää Ukkokulta tekemään sille huolto.... sillä on ikä jatkunut... mun sizzix tulee syksyllä täysikäiseksi.. ostin sen 2006, OMG!!
    Kiitos kun tulit mukaan haasteeseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen huojentunut olen, ettei kone rikkoutunut vielä. Uutta samanlaista ei enää saa ja uudet on mitä on. Ennen on tehty koneet kestämään :) Onni on ukkokulta joka osaa koneen huoltaa, saa jatkettua niinkin koneen käyttöikää.

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü