keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Hersyvä ja hännällinen

 Repolaisen huhtikuun bingoruudukko tursuaa 
h-kirjaimella alkavia sanoja.
Tulostin paperille tämän bingon ja laitoin taskuun, jotta muistaisin Tallinnan matkalla nämä sanat. No enpä muistanut lappua kuin kerran katsoa, kun tarkistin mitä taskussa on 😁

Ehkä bingon kuvat ja aiheet olisivat olleet erilaisia, jos olisin katsonut ympäristöä sanat mielessäni. Jälkeen päin kuvia selatessa niistä löytyi joku kuva, jolla oli jokaiseen sanaan jonkinlainen yhteys. Bingossa olevia kuvia on näkynyt aiemmissakin kirjoituksissani.

Huhkia
Onnekas nuohooja

Vaikka katolle ei enää kapua, huhkii 
tämä nuohooja onnentuojana päivästä toiseen.

Nuohoojan napin hankaaminen tuottaa kansan uskomuksen mukaan onnea. Kävin minäkin nappia hinkkaamassa - kovin kiiltävä nutun ylin nappi olikin.

Õnnellik Korstnapühkija on seisonut toukokuusta 2010 Karjavärava platsin aukiolla Savoy Boutique hotellin edustalla.

Hapuilla
Viking XPRSin uudet lokerikot aiheuttivat alkuhämmennystä monelle matkustajalle. 

Kotimatkalla oltiin jo konkareita ja neuvottiin kanssamatkailijoita, jotka hapuillen vielä opettelivat maksamista ja lokerikon avaamista. Mieskullankin piti ohjeista varmistaa, arvaako luukun avata ja laittaa unohtunut kassi vielä matkalaukkujen seuraksi.

Harjoitella
Vaikka moneen kertaan on Rotermannia kävelty ees taas ja ympäri, niin sittenkään en muista kaikkien ravintoloiden sijaintia. Pitää harjoitella  karttaa edelleen.
Olisin halunnut teelle tänne Gallery kahvilaan.
Löydettiin sitten kun palattiin takaisin hotellille ja kuljettiin ohitse.

Nyt on kuvakin todisteena ja muistutuksena, että kyllä se sieltä vielä löytyy, Ivo Nikkolo putiikin vierestä.
Tällainen herkku olisi maistunut, aiai.
Kuva kopsattu ravintolan naamakirjasta.

Hiljainen 
Hiljaista oli Rotermannilla aamulla. 
Vain yksinäinen pulu vaelteli talojen välissä.

Huoleton 
Huoleton matkamies

Laiva tuo ja laiva vie takaisin kotisatamaan. Siinä välissä ennättää kokea ja kulkea kohti uusia seikkailuja. A-terminaalin lähellä on tämä uusi 2 ratikan pysäkki, joka vie Kopliin tai Suur-Paalaan. 
Matkan varrella on paljon nähtävää. Vanhoja ja uusia tai kunnostettuja rakennuksia ahmin silmilläni ja mietin, minkälaisia ihmisiä niissä asuu ja miten seinien sisällä eletään tavallista tallinnalaista elämää.

Hersyvä
Hersyvät vaaleanpunaiset hattarat

Sattui olemaan kirsikkapuiden kukinnan parasta aikaa. Olihan edellisellä viikolla Tallinnassa ollut enimmillään melkein 30 astetta lämmintä. 

Ihan meren läheisyydessä, kuten Kadriorgin japanilaisessa puutarhassa, kirsikan kukat avautuvat myöhemmin kuin lämpimimmillä paikoilla sisämaassa.

Hännällinen
Hännällisiä oli Rotermannissa useitakin. 
Pidempihäntäisiä ja töpöhäntiä.

Hehkeä 
Melkoisen hehkeä ja hersyvä on portti Baltijaam torille.

Havina
Paksu Margareta merimuseo 
ja Pyhän Olavin kirkko.

Historian havinaa vanhassa kaupungissa jokaisen nurkan takana ja muurien kätköissä.

Pyhän Olavin kirkko on rakennettu 1300-luvulla ja sen torni on 124 metriä korkea.

Tornista on huikea näköala vanhaan kaupunkiin ja muualle Tallinnaan ja merelle. Salaman vuonna 1820 sytyttämä toinen tornin tulipalo on kuulemma näkynyt Helsinkiin saakka.

Paksu Margareta tykkitorni on rakennettu  1600-luvun alussa. Paksut muurit kätkevät Koge-hansalaivan 700 vuotta vanhan hylyn tavaroineen.

 Kävimme merenkulkumuseo-vierailukeskuksessa vuonna 2019, pian sen jälkeen, kun hylky oli saatu MMargaretaanja museo avautui parin vuoden remontin jälkeen taas yleisölle.

Hauskaa vappuaattoa!

-Sari-

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Suloista sunnuntaita

 Hyvää nimipäivää Me(e)a 😊
ja Merja

Näin aurinkoisena päivänä on mukava palata 
Tallinnan matkaan kukkaisin muistoin.
Tallinnan Kanuti puiston laidalla kukki kirsikkapuu. Puun alle oli jätetty skuutteja, joten puusta ei ollut kiva ottaa kuvia.

Satuin puulle samaan aikaan japanilaisten naisten kanssa, jotka kuvasivat puuta yhtä innokkaasti. Ja ottivat hanamikuvia toisistaan puun alla. 
Kirsikkapuulta kävelin Kalev spa hotelliin päin. 
Siellä kukkivat jo magnoliat.
Ja tulppaanit.
Kanutiaia huvikuul

Tällä matkalla ihastelin vaaleanpunaisia rakennuksia. Kanuti puiston reunaltakin löytyi yksi.
 Kiersin puiston ja suuntasin
raitiovaunupysäkille, kun aurinko alkoikin  lämmittämään ja matkustin Kopliin.

Süsta puistossa kukkivat valkovuokot ja mukulaleinikit.
Süsta puisto on kuuden hehtaarin kokoinen puisto, jossa kasvaa tammea ja tervaleppää sekä koivuja. Ensimmäiset merkinnät tammimetsästä on jo vuodelta 1375.

Yllättävän vähän puistossa on puustoa. Sinne ollaan istuttamassa tuomia ja pihlajaa mikä on hyvä niissä viihtyvien lintujen kannalta. Kaipasin puistossa nimen omaan lintuja, vaikka ensimmäisten västäräkkien, kevään merkkien, näkeminen tuolla ilahduttikin suunnattomasti. Linnunlaulua kuului siltikin. 
Päätepysäkin läheisyydessä on mahtava rakennus.
Parin tunnin ulkoilun jälkeen
maistui kupillinen lämmittävää teetä.

Käveltiin Rotermannin toiselle puolelle Rost bakeryyn. Suolaisena vaihtoehtona oli pieniä leivonnaisia, joten otettiin lisäksi kanelipulla.

Eilen kävin Balti jaama turgilla piipahtamassa, kun lähdettiin jo satamaan ja vaihdoin 2 ratikkaan. Olisihan sitä voinut aiemmallakin pysäkillä vaihtaa,  mutta pääsinpähän käymään täälläkin 😊Värikkäästi koristeltu kaari toivottaa asiakkaat tervetulleeksi.

-Sari-

lauantai 26. huhtikuuta 2025

Da Vinci Genius Tallinn

Lähdettiin iltapäivällä koettamaan, pääsemmekö juuri eilen perjantaina yleisölle avattuun Da Vinci Genius elämysnäyttelyyn. 

Lippuja en ostanut ennakkoon ja netistä tarkistin ennen lähtöä oliko vielä vapaata aikomaamme aikaan. Nettikaupassa näytti vapaita paikkoja 20+ joten varmasti lippuja saisi vielä paikan päältä, tuumasin. Joten sitten vaan menoksi.

Esitykset alkavat tunnin välein.
Paikalla toivotaan olevan 15 minuuttia ennen esityksen alkamista. Myöhästyneitä ei päästetä sisään kesken esityksen.

Leonardo da Vinci - aikansa nero 

Meillä oli reilu 15 minuuttia aikaa kävellä Telliskiven raitiovaunupysäkiltä ja löytää kohde, jonka sijainnista ei ollut tarkempaa tietoa. Tiesin ainoastaan, että näyttely sijaitsee Telliskivessä M rakennuksessa, vanhassa tehdashallissa.

Yritin kävellessä hahmottaa kartasta M rakennuksen sijaintia huonoin tuloksin. Kun on tottunut katsomaan läppärin isolta ruudulta, puhelimen näytöltä hahmottaminen vaatii vielä opettelua. Jälkeenpäin rauhassa katsoessa kohde löytyi vaivatta ☺️
Menosuunnassa tuli vastaan näyttelyn juliste, jossa nuoli näytti tulosuuntaan. Jatkoimme kuitenkin matkaa eteenpäin, koska esityksen alkamisen hetki lähestyi ja lähestyi. Ajattelin nääs, ettei ennätetä ja käydään sen sijaan valokuvanäyttelyssä Juhan Kuusi Dokfoto keskuksessa, jossa on 27.4.2025 asti valokuva- ja videonäyttely inkerinsuomalaisten peitetyt tarinat (Lea ja Santeri Pakkanen ja Meeri Koutaniemi). Mutta löydettiinkin perille nopeasti, aivan kuin meidät johdatettiin sinne jotta näkisimme näyttelyn.
Näyttelyn sisäänpääsy on puolessavälissä tehdashallin sisätunnelia ja luultavimmin kummallakin sisäänkäynnillä on tällainen "portti".

Tai sitten tämä on pääsisäänkäynti kadulta.
Ennätettiin siis sittenkin (klo 17 näytökseen) ja näyttelyssä ei ollut arki-iltapäivänä ruuhkaa. Sisään pääsee kerralla enintään 100 henkilöä ja määrä tuntuu suurelta tilaan nähden. Nyt meitä oli muutamia kymmeniä ja tilaa oli liikkua ruhtinaallisesti.
Esitys kestää 45 minuuttia ja koko tämä aika ollaan yhdessä huoneessa. Huoneen keskellä on kuutio, jonka jokaiselle sivulle heijastuu kuvia. Kuten seinille, lattiaan ja kattoonkin.

Kesken esityksen ei pääse pois eikä siellä pääse istumaan. Mietin, miten pystyn olemaan seisaaltaan niin pitkän ajan ja mietin mahdollisuutta istua lattialle, jos jalat ei kanna. 
Esitys oli vaikuttava. Jossain kohtaa hetken aikaa paikallaan junnaava ehkä jonkun mielestä, mutta itse menen täysillä mukaan taide-esityksiin enkä pystyisi olemaan tai halua olla paikoillani. Se auttoi jaksamaan olla tuon 45 minuuttia seisaaltaan. Paikallaan seisominen pidemmän aikaa kun oli yhtä tuskaa.

Sen hetken, kun suurin osa yleisöstä vain seisoi (ja ihmetteli?), minä, toinen nainen ja ainoana lapsena esityksessä ollut tyttö tanssahtelimme 💃 Kunpa osaisin lisätä videon tänne blogiin. Yhdessä videossani näkee tuon tytön lapsenomaisen innostuksen ja riemun - kunpa aikuisetkin osaisivat heittäytyä yhtä estottomasti. 
Madonnan kasvot muuttuvat interaktiivisessa esityksessä.
Tästäkin olisi video näytettäväksi.
Esityksessä on valoa ja liikkuvia elementtejä lattiasta kattoon, joista varoitetaan esimerkiksi jos on epilepsia tai valot ja kovat äänet laukaisee migreenin.
Lipun hinta oli aikuiselta 19 euroa ja Tallinkin kanta-asiakaskortia esittämällä saatiin 15 prosentin alennus lippujen hinnasta (koodilla CLUBONE15 verkkokaupassa).
Näyttely on ollut aiemmin Amsterdamissa ja Berliinissä. Ja Intiassa ja Yhdysvalloissa viime syksynä, niin olen käsittänyt. 

Näyttelyn Tallinnaan on tuonut poptaiteen museo PoCo.
Tätä näyttelyä on vaikea kuvailla, jos ei ole aiemmin ollut tällaisessa interaktiivisessa elämysnäyttelyssä. Tämä pitää kokea ja olla aktiivinen, jotta näyttelyn kaikki elementit avautuvat nähtäväksi. Vierailijat voivat itse vaikuttaa esityksen luomiseen koskettamalla seiniä jolloin muun muassa kuvat alkavat "hajota". Nämä kuvani ovat vain pisara elämysmeressä.


Ensimmäisellä kerralla vain hämmästelin uutta kokemusta, toisella kerralla osaisi jo syventyä paremmin tarinaan. Pääsisipä käymään uudelleen, nähtävää on niin paljon, ettei yhdellä kerralla kaikkea ennätä huomata. Seuraankin ahkerasti somea ja katselen videoita.

Näyttely on avoinna 31.10.2025 saakka.
Kannattaa mennä nyt alussa, jotta välttyy pahimmalta ruuhkalta ja jonottamiselta. Tämä näyttely avautui jo nyt huhtikuussa, jotta toukokuun aikana koululaisryhmätkin pääsevät esitystä katsomaan kevätretkillään. 
Vinkkini, miten löydät Telliskiven raitiovaunupysäkiltä perille ilman karttaa maa (tai seinä)merkkien avulla, jos Telliskiven alue on muuten tuttu.

(Järjestäjän sivuilla mainitaan Baltijaam -pysäkki ja opastetaan kulku sieltä tai juna-asemalta. Tällöin sisäänkäynti on toinen, kuin mistä me menimme.)

Ota suunnaksi esim.
 F-Hoone tai Fotografiska.
Kun kävelet tämän rakennuksen ohi kameraan päin, olet matkalla oikeaan suuntaan.

Hetken päästä oikealla on F-Hoone ravintolan kulma ja siinä kohtaa käänny vasemmalle.
Rakennuksen nurkassa näkyy M Hoone tämän tyttömuraalin yläpuolella.

Seuraa palloa lentosuuntaan.
Olet jo melkein perillä, kun näet tämän spreijaajan. Varmaan huomasit jo tienpätkän oikealla puolella olevat padelkentät...

Rakennuksen seinä on nurkasta nurkkaan graffiteja.
Koetettiin mahtuisiko Kivi Paber Käärid ravintolaan walk in-asiakkaana perjantai-iltana. Muutaman tunnin puostokävelyken ja näyttelyn jälkeen oli jo kova nälkä. 

Mahtui 😊

Fotografiskaan ei enää jaksettu mennä vaan suuntasimme takaisin hotellin lähettyville katsomaan Kalpa- SaiPa ottelua.

(Fotografiskassa olisi ollut näin perjantaina night shift eli klo 20 -> pääsee vielä näyttelyyn ja lipun saa kympillä.)

Kannatti valita tällä kertaa jääkiekko.
💛💛💛

-Sari-

perjantai 25. huhtikuuta 2025

Niin hyvää ruokaa

Kylpylässä käynnin jälkeen katsottiin tovi snookeria ja varasin meille varmuuden vuoksi pöydän illallispaikkaan Uloon.

 Pöytävaraus kannattaa tehdä myös arki-iltana, vaikka pöytiä varataan myös satunnaisille asiakkaille. Myöhemmin illalla puheensorina oli jo aikamoisen äänekästä ja ravintola alkoi täyttyä. Paikallisten suosima tämäkin ravintola, enkä ihmettele ollenkaan.
Paksu Margareeta ja Pyhän Olavin kirkko

Kuljettiin raitiovaunulla ohi merimuseon Telliskiven pysäkille ja kun oli vielä hetki aikaa ja jano, poikettiin ensin Boheemissa virvokkeet nauttimassa.
Virvokkeet tarjoiltiin isoista laseista.

Boheemin koko yllätti. Vaikutti siltä, että vanha asunto on muutettu ravintolaksi, oli useamman huoneen kokonaisuus.

Ruokailemassakin täällä kannattaa käydä.

Saatiin Ulossa ikkunapöytä kadun varrelta. Näkymä baaritiskille ja keittiöön (kuvan ulkopuolella) sekä ulos Toompeanmäelle.
Valitsin kuhaa tryffelisellä kukkakaaliriisilisukkeella ja makuelämys oli vertaansa vailla. 

Mieskulta valitsi ankankoipea parsan kera, eikä moittinut kuin parsan kypsyysastetta - muutama minuutti pidempään hänen maun mukkaan.

Jälkiruokana raakasuklaakakkua
kera limoncellospritzin.

Jäätiin vielä hetkeksi hotellin baariin. 
Täällä nautitaan aamulla aamupalaa.

Mieskulta on nukkunut jo pitkän aikaa. Haukotteli illalla monta tuntia huonosti nukutun yön jälkeen. Toivottavasti lepää tämän yön hyvin. 

Varasin hänelle aamupäivälle 75 minuutin hieronnan yllätykseksi ja saan hetkeksi itsellenikin omaa aikaa 😄 Saas nähdä miten sen käytän. Yksi vaihtoehto on käydä Koplissa päätepysäkillä ja kävellä hetken aikaa puistossa (kiikarit lintubongausta varten on mukana). 

Mutta nyt nukkumaan, ettei aamulla ole silmät ristissä - tovin katson vielä snookeria. Vastakkain ovat Selby ja Woollaston ja tilanne 7-8. Jatkoon pääsyyn pitää voittaa 10 erää.

-Sari-