torstai 3. huhtikuuta 2025

Vielä ennätettiin lounaalle Oittaalla

 Sunnuntaina käytiin ex tempore taas lounaalla Oittaalla. Nyt mentiin vähän myöhemmin, ettei ollut niin ruuhkaa kuin viikkoa aiemmin, jolloin istumapaikat olivat kortilla.
Laduilta oli jo lumi huvennut, hiihtäjiä näkyi maantiellä rullat alla liikkuen. Vilkkainta oli Angry Birds -leikkipuistossa. Jopa rantahietikolle oli levittäytynyt perhe leikkimään ja nurmelle toinen piknikille.  

Jäätä näkyi enää lahden poukamassa, muutoin järvi oli jo sulanut. Aurinkoisena päivänä voi  kuvitella, että järvivesikin olisi jo lämmintä. Mutta ei kukaan uinut, kastautujia kävi useita.
Ravintola Oittaa on suljettuna tämän huhtikuun ajan ja ottaa asiakkaita vastaan taas vapunpäivästä alkaen. Omat virvokkeet ja snäksit reppuun, ettei kesken kivan päivän tule kiukkunälkää ja jano yllätä ulkoillessa :)
-
Oittaan kartano

Alkukeväästä on ihana liikkua luonnossa, kun lehtipuut ovat vielä paljaana ja näkee paremmin ympärilleen. Piipahdin autolle mennessä kurkkasemassa miltä kartano näyttää.

Nauttikaa tästä lämpimästä päivästä!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü