perjantai 22. toukokuuta 2015

Työkaluja

Askartelutarvikkeiden shoppailussa on ollut tauko. Helatorstaina tilasin leimasimia Paperinauhan alesta ja nyt sijoitin rahaa välineisiin. Pitäähän naisellakin kunnon kalut olla Ü
 
Heartfelt Creationsin Arianna Blooms kukkaleimasimet olivat saapuneet, mutta stansseja odotan vielä. Ja nuo pallopäiset työkalutkin on nyt valmiina kukkien muotoiluun.
 
Paper Artist´n Oval Doilies -stanssi on ihana ja leikkaa hyvin. Tools´n One jäi vielä siten testaamatta.
 
Huomiseksi on luvassa vesisadetta ja silloin on hyvä pitää askartelupäivä. Pitkästä aikaa. Tässä onkin ollut taukoa muutama viikko ja vieroitusoireet tuntuvat jo. Onneksi tuli yksi korttipyyntö tällä viikolla. Pitäisi ainakin yhden kortin valmistua viikonlopun aikana. Aamulla heräsin puoli viideltä ja laitoin stansseja järjestykseen kun ei yhtään nukuttanut Ü Mielestäni stanssisarjat on näppärä säilyttää noissa pienissä magneettilevyissä (näkyy tuossa stanssin alla). Levyjä on nyt parikymmentä, kun eilen postissa tuli kymmenen lisää.
 
Mieskulta grillailee ja kohta saadaan herkkuja.
Mie kattelen odotellessa Emmerdalea Ü
 
Mukavaa perjantai-iltaa!
 
-Sari-

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Rentukka

 
Lapsuudessa rentukan kukkiessa oli kouluvuosi lopuillaan ja se tiesi muuttoa aittaan nukkumaan tulevaksi kesäksi. Aitta pestiin toukokuussa lattiasta kattoon ja puhtaaseen huoneeseen tuotiin rentukoita maljakkoon. Siksi varmaan rentukka on edelleen yksi kevään merkittävimmistä kukista ja joka kevät seuraan tarkkana ojanvarsia ja kosteikkoja nähdäkseni, milloin rentukat käyvät kukkimaan. Nyt on se aika kukkeimmillaan Ü
 
Vietettiin pitkä viikonloppu maalla vanhempieni luona ja kyllä oli taas voimaannuttavia päiviä. Tämä hetki vuodesta on omasta mielestäni ehdottomasti parasta aikaa. Luonto parhaimmillaan pesivine lintuineen ja kurnuttavine sammakoineen. Koivun lehdet vielä hennon vihreät ja metsään tulee pikku hiljaa lisää kukkivaa - ketunleipiä ja orvokkeja jo löytyi. Mustikkasadosta tulisi kukkien perusteella melko runsas. Jopa aurinkoisella kivirauniolla kasvavasta vadelmastakin löytyi kukkanuppuja!
 
Kovin olisi tehnyt mieli jo nukkua rantasaunalla aitassa, mutta yöt olivat vielä hyvin kylmiä, jopa pakkasta oli luvassa. Saunakin jäi vielä lämmittämättä. Tällä kertaa saatiin tyytyä ulkona touhuiluun ja kävelyretkiin koiran kanssa (joka uskaltautui jo järveen mahaansa myöten vettä juomaan). Pääskyset olivat jo muuttaneet pihapiiriin ja kaulushaikaran puhaltelut kuuluivat lahden perukoilta kilometrin päähän. Ensimmäiset käen kukunnat laskettiin heti perille päästyämme. Västäräkkejä ei näkynyt, liekö aiempien vuosien pyrstön keikuttajat joutuneet surman suuhun.
 
Täällä kotonakin kevät on mennyt poissa ollessa askeleen eteen päin. Sireenissä olivat jo isot nuput ja vuorenkilvessä komeat kukinnot. Myös varjohiippa kukkii vihdoin. Vaikka pihamaa ei ole suuren suuri, niin aina se keväisin hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa pimeän ja kylmän talven jälkeen henkiin heräämisellä ja uusilla, yllättävillä kasveilla.
 
Mutta nyt seuraamaan kumpi tänään yllättää.
Kanada vai Venäjä.
Vai tuomarit.
 
Mukavaa alkavaa viikko!
Jokohan vihdoin lämpenee....
 
-Sari-
 


torstai 7. toukokuuta 2015

Kevätarvontaa Maalaiskoti Myllyhaassa

Virkattuja herkkuja ja ihanat pöllöservietit palkintona
Mariannen blogissa.

Arvonta päättyy 23.5.3015.
 

 
 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Ruusu(ja) - P*skarteluhaaste # 276

Kauan, kauan aikaa sitten väritin ruusu-leimakuvia. Kaksi ruusua edelleen jäljellä, joita en vaan millään ole saanut asettumaan korttipohjalle. Toista reunustaa haasteellisen värinen raitapaperi ja toisessa on vahva sinertävän punainen sävy, joihin käypäsiä värejä ei paperikokoelmastani kovin montaa taida löytyä. Jouduin selailemaan ja mallailemaan papereita reilun tunnin, kunnes toiseen löytyi joten kuten soveltuva kuviopaperi.
 
Kehys oli jo ruusun ympärillä valmiina.
Sekin toi oman hidasteen kuvan käyttämiselle.
Ennen kuin ilta alkoi hämärtymään, sain kortin valmiiksi.
Joku saattaa vielä tarvita korttia äidille lähetettäväksi.
Ja tällähän voinkin osallistua #276 p*skikseen Ü
 
-Sari-

maanantai 4. toukokuuta 2015

Keijumaista II

Toinen kortti korttiringin viimeisistä materiaaleista. Tällä kertaa vihrein sävyin. Lisäksi käytin kortissa Annikan materiaaleista jäänyttä vihreää nauhaa.
Nämä LOTV:n leimakuvat ovat niin suloisia. Jos jossain joku kimppatilausta ehdottaa, saa vinkata.
 
Tällä viikolla mieskulta tekee päivävuoroa ja aamulla heräämme aikaisemmin. Katsotaan miten itse saan muutettua omaa rytmiäni ja ennätänkö lähteä töihin yhtään aikaisemmin. Vaikka heräisin viideltä, niin kotoa tulee lähdettyä vasta viimeisellä mahdollisella bussilla. Olisihan se joskus kiva päästä kotiin jo kolmelta eikä jumittua töiden pariin viiteen tai puoli kuuteen saakka. Edes neljän tai kolmen työpäivän ajan Ü
 
Tuleva viikko näyttää epävakaiselta ja torstaina saataisi taas vettä ihan kunnolla. Tulisipa äitienpäiväksi vihdoin kunnon lämpöinen kevätpäivä. Tai koko viikonlopuksi.
 
-Sari-

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Keijumaista - korttirinki 4/4

Neljäntenä tämän tiimin matskut lähetti Tirpuunen.
Kevään vihreää ja keijun kevyttä Ü
.
 Ihana keijukainen on leimattu Lili of the Valleyn leimasimella ja musteena My Favorite Things´in Hybride Ink, joka soveltuu sekä alkoholipohjaisten tussien, vesivärien kuin myös vahavärien kanssa väritettäessä. Kätevää, kun tussilla saa väritettyä pienet ihon kohdat ja vesiväreillä sitten suuremmat pinnat. Tähän korttiin olen käyttänyt tusseja - Copicit ja Promarkerit rinta rinnan.
Graphic 45:n papereista keijupaperin toinen puoli oli väkisin tulossa kortin pohjalle, mutta keijut voittivat kuitenkin Ü Pitää mennä oman mukavuusalueen ulkoreunalle, nämä ringit kun haastavat kokeilemaan uutta ja olemaan ennakkoluuloton. Omiin kaavoihin kangistuminen ei aina onnistukaan.

Keijun siipiin lisäsin vähän keijupölyä, kukkiin ja lehtiin kuten myös väritettyyn paperikukkaan lisäsin Rangerin Glossy Accents´ia.

Kaisa on jo saanut myös hempeät keijunsa korttiin saakka.
Ja aikanaan myös Annika ja Anitta.
 
Onpa nämä viikot vierähtäneet nopeasti ja monta upeaa korttia olemme saaneet valmiiksi. Kaunis kiitos teille, kun olette niin innolla olleet mukana.

Harmillista olisi lopettaa tähän ja siksipä ajatus uudesta kierroksesta on pyörinyt mielessä. Vieläkö innostuisitte? Tällä kertaa kortit tehtäisiin teeman mukaisesti, joka olisi hyvinkin laaja-alainen ja tarjoaa monia vaihtoehtoja eli

S I I V E K K Ä Ä T

Ajattelin myös vähän suurentaa joukkoa, joten mukaan mahtuisi myös muutama lady lisää. Maksimissaan tiimissä olisi kuusi henkilöä. Rinki alkaisi äitienpäivän jälkeen ja päättyisi sen mukaan kuinka monta kierrosta pyöräytetään - juhannukseen mennessä kuitenkin kun tuppaa kesällä olemaan aina muutaman kuukauden paussi korttien teossa Ü

Jos haluat mukaan, jätä kommentti 8.5.2015 mennessä
tähän postaukseen.

Mie lähden värittämään toisen keijukaisen vesiväreillä ja mahdollisesti tänään valmistuu Kaisan matskuista toinenkin kortti. Ulkona kyllä paistaa ihanasti aurinko ja lämpömittari näyttää + 15 astetta, mutta tuuli edelleen viilentää ilmaa. No, pyykit lepattelevat tuulessa kuiviksi ja raikkaiksi. Vaikka saivatkin sadekuuron heti päällensä, kun ne narulle leviteltiin. Mutta vain muutaman pisaran.

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

-Sari-

 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Tsirp tsirp - kevätkarkelot - korttirinki 3/4


Hauskaa Wappua ja
aurinkoiset terveiset valkovuokkojen keskeltä!

Alkuviikosta piti tulla toimeen ilman nettiä ja pikaiset visiitit hoituivat työn ohessa tauoilla tai töiden päätyttyä. Nyt taas pelittää, kiitos mieskullan ja virkkuukoukun.

Korttiringin kortin sain tänään  vihdoin viimeisteltyä ja kuvattua.
Vuorossa Annikan  lähettämät keväiset materiaalit.
 
Olisin varmaan tehnyt tästä kortista kelta-ruskeasävyisen, mutta tuo kukkapaperi oli niin kaunis, etten voinut jättää sitä käyttämättä. Viime lauantaina kaivoin kaikki omistamani luontokirjat kirjahyllystä mallia etsien, sillä mieskulta oli pitämässä keilakurssia ja vei nopeamman ja monipuolisemman lähteeni eli läppärin mukanaan. Onneksi muutamasta kirjasta onnistuin löytämään kaipaamani kuvan. Yritin saada väkisin noista linnuista sinitiaisia, siinä kuitenkaan onnistumatta....
Leimakuva on Stampendousin Bluebird Branch.
 
En ole koskaan ennen käyttänyt harsoa askartelussa, joten tähän korttiin sitä oli aivan pakko saada ujutettua. Annika oli värittänyt harson valmiiksi vihreäksi. Ja ihan kivalta se näyttää tuolla kulmassa, eikö? Kukkia sommittelin pitkän aikaan ja sain nekin käytettyä. Hyvä minä! Taisin muuten käyttää ihan joka ikistä paperia ja koristetta (vilkasenpa tuota yläkuvaa vielä...) Juu, kyllä vain Ü 
 
Ja tiimiläisten tekemät ihanuudet löytyvät nimiä klikkaamalla
Voi miten hurmaavia kortteja  - taas kerran!
 
Meidän takapihalle putkahtaa aika ajoin uusia kukkasia.
Mistä lie tämäkin sinne kulkeutunut.
Keltainen kukka on aina tervetullut pihapiiriin.
 
Nyt mennään vähän mieskullan kanssa loikoilemaan ennen Suomen peliä. Siitä se alkaa sitten jääkiekon MM-kisojen seuraaminen. Mutta eihän sitä kestä kuin parisen viikkoa. Tänään jo katsottiin snookeria ja myöhemmin illalla sitäkin lisää. Semifinaalipelit kun jakautuvat kolmelle päivälle ja finaali kahdelle, niin tämänkin lajin MM-kisoissa on vielä mitä jännittää. Mie olen tosi huono valvomaan pitkään illalla työviikon jälkeen, joten eilen sinnittelin vain yhdeksään asti ja sitten oli pakko kaivautua peiton alle makoilemaan. Katsotaan miten tänään käy. Jaksanko katsoa snookeria puoleen yöhön Ü
 
-Sari-