sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kassit koreiksi

Pieniä paperikasseja koristelin aikani kuluksi.
 
Ensin kokojauheella pitsikuviolla tausta
 

 
 Ja sitten koristelua.
Tästä tuli aika romanttinen kesälady -kassi Ü
 
Ihana sunnuntaipäivä.

Mukavaa lomaa kaikille lomalla oleville ja jääville!

-Sari- 

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Säilytysrasian koristelua

Kun näin tämän rasian muiden askartelujen lomassa päätin, että tälle on pakko tehdä jotain ja tietenkin nyt heti.
Mozartin kuulilla herkuteltu varmaan jo pari vuotta sitten, ja ajan saatossa sisällöksi on vaihtunut sitä sun tätä.

Juuri tämän kokoista rasiaa tarvitsin stanssattujen kuvioiden säilytykseen ja kyllähän kauniille kuvioiduille papereille täytyy olla arvoisensa laatikko. Siispä etsin helmiäiskartonkia, pitsiä ja vähän koristuksia ja aloin leikkaamaan, nuuttaamaan ja liimaamaan.
Valmista tuli ja laatikko täyttyi heti.
Nyt pysyvät paperit pinossa vetolaatikossakin.
Ulkona on kaunista ja aurinko paistaa.
Avonaisesta ulko-ovesta kuuntelen lintujen liverrystä.
 Kun en malta mennä ulos luontoon, niin luonto piipahtaa sisällä...
Koska omat kukkaset eivät vielä ole auenneet ja yksivuotiset ovat vielä puutarhalla, suuntaan katseeni naapurin pihaan ja nautin tällaisesta näkymästä.
Nyt menen jatkamaan sitä varsinaista tämän päivän projektiani.
 
Iloa ja valoa ja lämpöä lauantaipäivääsi!
 
Tänään nautitaan kesäisestä tunnelmasta
kaikissa sateenkaaren väreissä.
 
-Sari-

Kerro se kukkasin

Sitten kun ne kukat ovat valmiita Ü
Mieskulta on lupautunut töihin täksi päiväksi, joten miula on monta tuntia aikaa pyöräyttää pieniä ja vähän suurempia paperikukkia.

Ensimmäisille kokeiluille on jo käyttöidea valmiina.
Ei kun hommiin!
 
Touhukasta lauantaipäivää sinnekin!
 
-Sari-


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tuliaisvinkki - kesän 2015 ensimmäinen

Kesällä käydään sukulaisten ja tuttavien mökeillä - kutsuttuina tai kutsumattomina. Ilman viemisiä ei kannata vierailulle mennä, jos haluaa olla tervetullut jatkossakin ja säilyttää hyvät välit isäntäväkeen. Yleisin tuliainen taitaa olla kahvi keksipaketin kera. Ei kovin kummoinen saati mielikuvitusta vaativa ostos. Ja useimmiten kahvi ja keksit uppoavat vieraiden omiin pötseihin.
 
Vietämme mieskullan kanssa osan kesälomasta vanhempieni rantasaunalla, joten mökkivierailuja emme harrasta. Lomalla toki kyläillään sukulaisissa tai ystävien luona jos aikaa liikenee, joten viemisillä meidänkin täytyy joskus varustautua Ü  Koska lomaa en halua kaupoissa kiertelyyn tuhlata, varaudun etukäteen mahdollisiin kyläilyihin ja pakkaan mukaan muutaman tuliaisen. Mieluiten sellaisia, joista on iloa ja hyötyä pidemmäksikin aikaa.
 
Mietiskelin illan ratoksi erilaisia ajatuksella koottuja tuliaisia kesämökille ja miksei muutoinkin annettuna.
 
Tässä ensimmäinen toteutettu pakkaus.

 
Suosin suomalaista ja kokeilen mieluusti uusia juttuja.
 
Viime vuonna tutustuin Susannan lempiriepuihin ja tänä keväänä Cillan pesuaineisiin. Yhdistin näiden kahden naisen tuotteita samaan kesäiseen tuliaispussukkaan.
 
Samalla innostuin askartelemaan tageja Ü
 
Tunnustan - tykkään siileistä.
 
-Sari-

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Sunnuntai suvi suloinen

Juhannukseksi ennustettiin ensin lämmintä. Sitten luvassa oli kylmää ja sadetta. Loppujen lopuksi juhannussää oli siltä ja väliltä eli melko hyvä. Aattoiltana oli aurinkoista. Myös sateinen juhannuspäivä poutaantui iltaa kohden. Ja tänään on ollut koko päivän enimmäkseen aurinkoista ja auringon paistaessa jopa polttavan kuumaa. Tässä huushollissa se on tarkoittanut summa summarum sitä, että mieskulta on hoitanut joka päivä ruokapuolen grillaten. Miule on jäänyt salaatin teko ja kattaukset. Täksi päiväksi suunnitellut puutarhahommat typistyivät nurmikon lyhentämiseen.
Kovasti on nautittu vapaapäivistä ja kotona olosta.
 
Askartelutarvikkeet raivasin vihdoin syrjään ja yhtään korttia en ole näiden kolmen päivän aikana tehnyt. Vaikka torstaina saapui Korttipajasta paketti sisältäen kauan aikaa odotuslistalla olleen stanssin ja pari muutakin ihanaa juttua. Ehkä olisin askarrellut, jos joka päivä olisi satanut kaatamalla ;) Monena kesänä olen pitänyt korttien teossa useamman kuukauden luovan tauon. Tänä kesänä niin ei tule tapahtumaan, vaan aion muistaa ystäviä itse tehdyllä kortilla naisten viikolla heinäkuussa Ü
 
Kupponen teetä on hautunut ja jäähtynyt sopivasti.
Nyt nautin teetä kera omenapullan ja seuraan yleisurheilua.
Vielä tämä ilta menee huilaillen ja huomenna jatkuu arki ja työ.
 
Uskon, että nyt ilmatkin alkavat lämmetä - edes hiukan. Sen verran monta kimalaista ja muuta pörriäistä on parin päivän aikana lennellyt kukasta kukkaan.
-Sari-

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuspäivä

Jos olisimme mökillä, laittaisin takkaan tulen ja tuijottaisin lepattavaa liekkiä ja kuuntelisin palavan kuusipuun rätinää.
Kotona on tyydyttyvä kynttilän luomaan tunnelmaan.
Valoa ja lämpöä juhannuspäivään.
Kuivuneille ruusun terälehdille jatkoaikaa lyhdyn koristeena.
 
Reilun tunnin päästä saunan lauteille ottamaan kunnon löylyt!
Pikku hiljaa pilvet ohenevat ja alkaa kirkastua.
Tänäkin iltana grillataan.
 
-Sari-

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusruusuja ja mansikoita

Keskikesän juhla
 
Tänä vuonna juhannus on kovin aikaisin.
Yleensä juhannusruusu karistaa jo kukan terälehtiä juhannuksena,
mutta nyt ovat vasta ensimmäiset kukat puhkeamassa.

 
Viileistä ilmoista huolimatta luonto vihertää ja sato kasvaa.
Tänään ostin ensimmäiset kotimaiset mansikat
(ainakin nämä myytiin suomalaisina....)
 
Eihän nyt kovin lämmintä ole, mutta edes poutaista.
Meillä on jo pihapöytä koristeltu juhla-asuun.
Pian kokkaamaan herkkuja.
 
Ihanaa juhannusta!
 
-Sari-