keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Päivän piristykseksi

mieskullan tuomat ruusut


Nykyisessä työhuoneessa oleskelu aurinkoisena päivänä on yhtä tuskaa. Siksi ei haittais vaikka taivas on peittynyt mustaan pilviverhoon ja sataa luntaräntäävettä aamusta iltapäivään. Silloin ei tarvitse kärsiä kirkkaudesta ja päänsärystä. Töihin olen ennättänyt ennen sadetta, joten ei ole ollut aihetta valittaa huonosta säästä. Mutta kyllä mie silti osaan nauttia myös auringosta, sen tuomasta lämmöstä ja kasvusta. 
Valkovuokkomättäästä koivikossa. 
Kalliota reunustavista vihreistä lehdistä. 

Vielä joutuu tovin odottamaan perennapenkkien kukkaloistoa,
Siihen saakka kanniskellaan kotiin ja työpaikalle kukkia kaupasta.

-Sari-

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Huhtikuun askartelutapaaminen

Tänään askartelutapaamisessamme oli koko kööri koossa ja
ilmassa oli kevään merkkejä (vaikka välillä ulkona satoi rakeita).

Välillä herkuteltiin upealla suussa sulavalla kääretortulla.

Ja jatkettiin taas askartelemista.


Karoliinan piirtämä sammakkoprinssi    *..*
Askartelun lomassa on välillä tarvetta nuppineuloille.
Eivätkös ole kaverit taas pistäneet parastaan!
Itselläni aika meni lähinnä suunnitteluun.
Yhden hääkortin sain alulle.
Kävin kurkkaamassa kevättä takapihalla.
Valkovuokkoihin on kasvanut jo kukkanuppuja.

Kivaa lauantai-iltaa!

-Sari-

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen 2017

Pääsiäinen vietettiin äidin luona Savonlinnassa. Ulkona ei tullut paljon aikaa vietettyä kylmän tuulen takia. Eddy sen sijaan olisi ollut ulkona koko ajan pallolla leikkimässä Ü
Odotin, että lunta olisi ollut enemmän ja olisi päästy hankia pitkin kävelemään. Yöpakkasia kun olisi ollut kunnon hankiaiseen. Kävelylenkki taittui sen sijaan kuivunutta rantatietä pitkin. Käytiin kurkkimassa muurahaiskekoja, mutta vielä ei muurahaisia näkynyt ahertamassa. Ehkä auringon paistaessa niitä olisi saattanut nähdä.

Täällä kotona on jo vihreää alkanut kasvaa nurmikoille.
Takapihalta löytyi ruohotupsu mustan muovin ympäröimänä.
Enon kotiseudulla Ruotsissa noin Hangon korkeudella kuulema ruoho on jo niin pitkää, että kohta joutuu nurmea leikkaamaan. Täällä eteläisessä Suomessa sataa nytkin par´aikaa lunta. Silti penkistä puskee jo minttua ja oreganoa.

Nyt nautitaan vielä muutamista pääsiäisvapaan tunneista.

-Sari-

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Vihreää kaivaten

Kaipaan jo vihreää nurmea ja hiirenkorvia koivuissa.
Rentukoita ojanpientareella ja pulleita silmuja syreenissä.
Maasta puskee jo hosta ja ruukusta ruohosipuli.
Pinnan alla ja varsien kätköissä odottaa uusi elämä.

Uuteen olisi totutteleminen tämän viikon aikana.
Vaikeaa sopeutua. Muutos ei ole aina matka parempaan.
Se herättää pelkoa. Mikä muuttuu seuraavaksi? Jaksanko enää?

Onko kaiken aina pakko muuttua!

-Sari-

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntaina

Aurinkoinen sunnuntai, virpojilla on ollut mukava kierrellä taloja. Mieskultakin oli päässyt virvottavaksi, vitsan sai kotia koristamaan. Pajunoksaa kiertäville piippurasseille on jo uusiokäyttökohde viemisinä kuopuksen kissoille leluksi.

Pääsiäiskorttien viimeistelyt ovat meneillään.
Klemmarikellarista löytyi noitastanssi Turun reissulla.
Lintunoita ihmettelee silmät pyörien lentävää akkaa.
Koetin muutakin kuin höpsöjä lintuja.
Näissä tunnelmissa tulevaan viikkoon.

-Sari-


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sinivuokkoja ja yks kääpä

Ulkona paistaa aurinko ja mittari näyttää + 8 lämpöastetta, joten ajattelin piipahtaa takapihalla katsastamassa mitä sinne kuuluu. Hrrr, kohtalaiseksi yltyneessä tuulessa ei tuntunut yhtään miellyttävältä vaan kylmältä!

Mutta kannattipa tuolla pihan perukoilla pyörähtää.
Juhannusruusun juurelta löytyi jo sinivuokkoja.
Ja kuusenkannon kyljessä kasvaa kääpä.
Käytiin tänään lounastamassa Helkatissa. Mentiin heti klo 11 ja kissat olivat vielä hereillä ja leikkisiä. Saatiin olla niiden kanssa keskenämme lähes puoli tuntia ennen kuin seuraavat asiakkaat saapuivat paikalle. Paikka oli tosi kivasti sisustettu, noin niin kuin kissaperspektiivistä katsottuna. Oli koivunrunkoja joita pitkin kiivetä ja ylhäällä lankkuja joita pitkin kävellä. Ja tietysti kissat olivat valloittaneet ne parhaat tuolit Ü Varsinkin Tuli nautti pehmoisen taljan päällä makoilusta. Ja Pete oli yhtä innoissaan lounaastamme kuin mekin. No, lohi   o  n   hyvää!

Arvatkaapa vaan, mikä mielessä pyöri sitten työpäivän lopun? No kissathan ne tietysti. Piti katella videoita kuopuksen pienestä Onni-kisusta, joka lauantaina kotiutui Hilman seuraksi. Olisikohan pientä kissakuumetta täälläkin :)

Keväistä tiistai-iltaa < 3 

-Sari-

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Maalailua ja jambalayaa

Huhtikuu alkoi kirpeällä pikkupakkasella lintukonsertin kaikuessa lähipuissa muuttuen päivän mittaan vesi- ja räntäsateiseksi harmaudeksi. Eilinen lumipeite on lähes hento muisto vain. 

Tämä päivä piti ihan vaan laiskotella penkkiurheillen, mutta montaa hetkeä en ole ennättänyt huilata. Koiravieras oli seitsemän jälkeen sitä mieltä, että nyt piipahdetaan ulkona. Ja sitten mokoma meni jatkamaan sänkyyn unia ja jätti miut valvomaan yksin. Siitä alkaen on tullut touhuttua yhtä sun toista.

Ennen kauppareissua maalasin Knagglig -laatikon osien toiset puolet kuivumaan. Eilen ennätin maalaamaan pari laatikkoa ja aamulla sain ne ruuvattua kokoon.
Näitä hankin jo viime vuonna muutaman ja tykästyin kovin. Ne ovat kevyitä siirrellä ja käytin niitä apupöytinä sairausloman aikana, kun nojatuolin ympärille piti saada riittävästi lasku- ja säilytystilaa askartelutavaroille ja läppärille. Mieskulta kävi viikolla muutaman lisää, kun pitäisi saada järkkäiltyä makkariin säilytystilaa. Siihen tarkoitukseen nämä ensimmäiset on ostettu, mutta hups nehän ovat vielä täynnä tavaraa Ü
Oh hoh, kävipä väsyttämään. Olin luvannut mieskullalle, että lomalla kokataan jambalayaa ja tänään saunan jälkeen piti lunastaa tuo lupaus. Nyt istuskellaan vatsat piukeina katsellen Jaajoa ja miljonääreiksi haikailevia. Viikonloppuvieras nukkuu tyytyväisenä ja pian voisin liittyä Eddyn seuraan höyhensaaren pumpulipilvillä leijailemaan.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

-Sari-