Mieskulta lähti aikaisin aamulla kisailemaan koko päiväksi ja kun ei mukaan huolinut, niin varasin kerhohuoneen käyttööni. Kuuden tunnin aikana luulin saavani paljonkin näkyvää valmiiksi, mutta käytinkin ajan esivalmisteluihin. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa Ü
Leimailin post-it -lapuille leimakuvia ja leikkasin niitä tulevia maskaamisia ennakoiden. Yhden tagin testasin, ennen kuin maltoin lähteä tekemään kotihommia ennen saunaa. Tämän ja yllä olevien tagien taustoihin tein kokeiluja Distress Oxide -musteilla. Kävin pari värikkäämpää keltasävyistä mustetta lisää. Noihin ylempii sumuttelin vettä reippaasti ja vähän valuttelin alaspäin.
Tänään on näemmä ollut ihana aurinkoinen päivä. Niin paljon auringonsäteet jo lämmittävät, että vesi on sulanut jääpuikoiksi katolta valuneesta lumesta.
Kotiin tullessa ihastelin jääpuikkojen lisäksi sinistä taivasta. Puun latvassa ympäristöä tarkkaili varis. Jokohan pesänperustamispuuhissa lie.
Nyt alkoi tulla niin kova nälkä, kun katselee kuinka makoisan näköistä kakkua Strömsössä tekevät. Kaalilaatikkoa lämmittämään mars.
Mukavaa lauantai-iltaa!
-Sari-
Joskus on kiva, kun saa itsekseen puuhata. Saa paljon enemmän aikaiseksikin.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa viikkoa!
Joskus tulee oikein juoksujalkaa touhuttua kotona, kun mies on päivän keilaamassa. Toisen kotona ollessa ei oikein ole sitä omaa tilaa ja rauhaa tehdä asioita niin kuin haluaa :)
PoistaUpeita tageja olet askarrellut. Ihanaa, että kevät tulee.
VastaaPoistaNoitten tagien tekeminen kiehtoo tällä hetkellä. Varsinkin kun sain nyt superisot tagistanssit.
PoistaAurinko piristää niin kovin ja lämmittää jo päivällä kunnolla. Viikon päästä on jo kevät <3