keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Lunta tulvillaan

 ja raikas talvisää Ü
Tänä talvena ei tarttee haikailla lunta ja masentua monta kuukautta kestävästä vesisateesta. Nyt taaperretaan hankia Suomen lumisimmilla alueilla, hiihdellään ja lasketellaan pulkkamäkiä posket punaisina.

Koirakaverin kanssa ollaan nautittu tästä säästä ja monena iltana tarvottu puiston nurkkaan lumipalloilla leikkimään. Toisena iltana Edi kulki jo edeltä määrätietoisesti samaa reittiä kohti puiston reunaa ja lounaslenkillä hämmästeli, kun ei leikkimään mentykään. Kyllä nuo elukat oppii niin nopeasti mikä on kivaa, mutta eivät ymmärrä kun ei sitä kivaa ole joka kerta.
Mitä enemmän tuiskuttaa ja korkeampia nietokset ovat, sitä enemmän tää kaveri nauttii ja riemuitsee hankisukelluksista.
Kun saadaan vielä aurinkoa, niin on meilllä valoisaa.
Eilen illalla talvi näytti sen huonommankin puolen, kun otin lipat tuossa meidän talon nurkilla kun tultiin iltalenkiltä kotia kohti. Onneksi nyt ei käynyt muuta kuin pää vähän kipeytyi. 

Vaikka liukastuminen tapahtuu niin nopeasti, niin kyllä tunsin ja kuulin nivelten kääntymiset ja naksumiset, ihan kuin olisi hidastetussa filmissä ollut. Ihan samanlainen tunne kuin aikoinaan auton ulosajossakin, jolloin auto meni monta kertaa sivuttain ympäri.

Etätyöaikaa on jatkettu huhtikuun loppuun, joten ei enemmälti ole pakko ulkona liikkua jos keli liukkaaksi muuttuu.

Pirtsakkaa talven jatkoa 
ja viikonloppua!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü