sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Parempaa ei vois olla - kohopenkin perustaminen

 Nimittäin sää ulkona puuhasteluun.

Aamupäivällä tuntui vielä koleahkolta, mutta mitä kauemmin aurinko pääsi paistamaan sitä lämpimämpää oli takapihalla. Tuulenvirekään ei alkuun takapihalla tuntunut. Sitten kun tuuli kääntyi enemmän lounaaseen, puhalsi hetken viileitä henkäyksiä meidän kiusaksi. Sillon oli aika pitää teehetki sisällä lämpimässä.
Tämmösiä päiviä olen kaipaillut ja hyvä kun sattui tälle kotoilusunnuntaille. Aamulla menin vielä  hetkeksi sänkyyn lukemaan puutarhakirjaa, mutta kymmenen jälkeen oli pakko pukea ja toisten nukkuessa aamupäiväpäikkäreitä hipsin hiljaa pihalle. Ensitöikseni pesin parvekelaatikon puhtaaksi. Vielä en kylvänyt siihen porkkanoita, se jäi nyt toukokuun loppupuolelle.

Tämän päivän tavoitteena oli saada kohopenkki vihdoin tehtyä. Syksyllä sen perustamiseen ei sää ollut suosiollinen ja sitten tännekin tuli kunnon talvi. 

Olin kerännyt viime kesän (ja syksyn) risuja (tuossa taustalla syreenin oikealla puolella yksi risukasa) ja syksyllä harvensin syreenipuskaa, josta sain pitkiä runkoja pohjalle. Pihatalkoiden aikaan haravoin lehtiä useamman säkillisen varastoon ja nyt keväällä keräsin talteen boksipahvilaatikoita.
Tähän kohopenkki kohoaa. Tällä paikalla oli aiemmin kaksi yrttimaasäkkiä muutaman vuoden ajan, joiden alla oli nyt lähes paljas multamaa. Kohopenkistä tuli laajempi ja olin aiemmin merkinnyt alueen mitat kaivamalla reunamaata lapiolla.

Jonkin verran juuria ja ruohoa putsasin pois ja muutama juurikin sieltä löytyi, luultavimmin syreenin tai luumupuun. Yksi oikein muhkea juuriverso jatkui laatoituksen alle. Sen poistan sitten, kun putsataan puulaattojen välit.
Kohopenkkiä reunustaa takana turveharkot, johin on vuosien saatossa levinnyt rönsyansikkaa. Harkot reunustivat ensimmäistä perennapenkkiä, jonka perustin kuusen varjostamaan kohtaan pian tänne muutettuani. Muutama harkko on vielä alkuperäisellä sijoillaan, nekin pitää vielä siirtää noiden jatkoksi.
Kohopenkki on leveydeltään juuri boksilaatikon kokoinen, pituutta tuli hieman enemmän. Laatikoita levitin kuusi päällekkäin ja kastelin jokaisen kerroksen niin hyvin kuin pystyi. Tämä vaihe olisi ollut hyvä tehdä viime viikon sateiden aikaan. Kaikkeen ei vaan aika riitä ja tämä piti tehdä silloin, kun motivaatio on kohillaan.
Pahvilaatikoiden päälle levitin pitkiä puunrunkoja ja paksuja oksia, niiden päälle märkiä puiden lehtiä ja seuraavaksi pollenparasta. Sitten vielä kerros risuja ja toinen lehtikerros.
Lehtiä oli juuri sopivasti, vähemmällä en olisi tuota saanut tehtyä. Päällystin kasan pahvisuikaleilla ja muovilla, etteivät lehdet leviä tuosta tuulen mukana pitkin maita ja mantuja kuivuessaan. Levitän mullan päälle kunhan mieskulta ennättää kantoavuksi ja saan multasäkin ihan tuohon penkin viereen.
Parissa vuodessa tuosta maatuu hyvä, muhevainen kukkapenkki ja myös mataloituu sopivaksi. Tänä vuonna aion kasvattaa siinä kesäkukkia. Perennat valitsen myöhemmin. Tämän kesän ensin seurailen mihin aikaan tuohon paistaa aurinko ja kuinka kauan. Tulee sitten varmimmin valittua oikeanlaiset kasvit.
Sinitiaiset eivät juurikaan arastelleet tulla samaan aikaan pihalle. Lähimmillään taisi lentää puolen metrin päähän, kun seisoin paikallani hievahtamatta kuin patsas.
Istahdin hetkeksi aurinkotuoliin ja annoin kameran raksuttaa kolmen kuvan sarjoina. Aika kivoja otoksia tallentuikin. 

PItää vielä tarkastaa, eikö peiposta onnistunut yksikään kuva. Se oli kauempana ja kuljeskeli risukasojen takana ja seassa enimmäkseen. 

Varpuset kävivät ruokailemassa syreenissä ja yksi lintulaji jäi tunnistamatta.
Oravakaan ei liiemmälti ujostellut. Hyppeli ohitse noin viidentoista sentin päästä, kun seisoin paikoilani ja seurasin sen menoa. Kuvien orava tervehti meitä vappuaattona.


Nyt muistaissani vielä muutama juhannusruusun juuri pitää käydä leikkaamassa ja sitten saa tämän päivän puutarhapuuhailut olla paketissa. Iltapalan painikkeena taidan katsoa ainakin yhden jakson Hagen min -sarjasta.

Ensi viikolla jo toukokuun toinen sunnuntai!

Mukavaa viikkoa!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü