Mieskulta ehdotteli viikolla josko perjantaina ajeltaisi Haukilahteen ja niinpä tänään tehtiin. Lähteminen jäi aiottua myöhemmäksi, mutta onnistuttiin heti löytämään autolle parkkipaikka vaikka on näin mahtava keli ja perjantai, jollon takuuvarmasti väki suurin joukoin rientää rannoille ja terasseille.
Mahtavasta säästä huolimatta veneet kelluiivat satamassa.
Ehkä moni näistä seilaa merellä viikonloppuna.
Uimarannalla oli paljon uimareita ja rannalla viileästä tuulenhenkäyksestä nauttivia. Ja vesilläkin oli vilskettä.
Odotamme kovasti Haukilahden vanhan Paviljongin sulkeuduttua uuden ravintolan avautumista. Vielä siellä remppamiehet näkyivät töitä tekevän. Luulen, että ravintolarajoitusten nyt höllennettyä ja anniskeluaikojen pidentyessä Sikke ja kumppanit odottavat jo innolla avajaispäivää. Kuten me tulevat asiakkaatkin.
Tänään kävimme päivällisellä Café Mellstenissä. Oli niin outoa istua täpö täydellä terassilla, kuunnella puheen sorinaa ympärillä ja kellään ei näkynyt maskia naamalla
Ja kyllä, joka paikassa kukkii pihlajat oksat notkuen. Syksymmällä täytyy käydä täällä katsomassa punamarjaisia puita. Haukilahden raitilla nimittäin on pihlajarivistö, joka on varmasti näyttänyt upealta ennen kuin kukat alkoivat ruskettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü