lauantai 25. joulukuuta 2021

Joulupäivä

 

Pakkanen paukkuu reilussa - 20 C asteessa 
mutta Eddy hyppi päivällä innoissaan lumihangessa.
Käytiin äidin luona syömässä jouluruokaa.
Metsänreunan lintulaudalla oli paljon punatulkkuja.
Pihlajissa oli myös paljon lintuja ruokailemassa, pakkanen
on "puraissut" marjoja ja nyt kelpaavat linnuillekin.

Mieskullan kanssa laitettiin äidin pihakuusen oksien suojaan kaksi lintujen talviruokapötköä suojahäkkeihin. Toivottavasti linnut pian löytävät tämänkin ruokintapaikan. Nyt on niin kylmää, että linnut tarvitsevat hyvää, energiapitoista ruokaa pärjätäkseen.

Mökkisauna on lämmin ja me mennään lauteille nauttimaan joulun viimeiset  (tänään jo toiset) löylyt. Löylyveteen laitoin pussin, jossa on kuivattuja koivunlehtiä. Koivun tuoksusta tulee niin kesä mieleen, vaikka saunan ikkunoista katsotaankin lumen peittämälle järvelle. Ensi kesänä pitää taas kerätä koivunlehtiä ja pussittaa teenhaudutuspusseihin tuomaan kesän tuoksuja talven saunailtoihin.

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa,
varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
Tule varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.

En mä ole lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
-Sakari Topelius-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü