sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Syyskuun toinen sunnuntai

 Kesäisen lämmintä edelleen.
Joka iltapäivä pilviverhon poistuessa keikutellaan +20 asteessa ja ylikin. Tänään oikein hämmästyin, miten lämmintä ulkona oli. Tarkeni hyvin toppi päällä eikä sen enempää tarvinnut pukea, kun seitsemän jälkeen käytiin iltalenkillä koirakaverin kanssa.
Taimiruukkujen pesu jäi ennen kesälomaa ja sen jälkeen sai syyttää sateisia päiviä ja iltoja ettei ruukkuja voinut pestä ulkona ellei halunnut itseäänkin kastella. Taimiruukkujen pesu on minulle niitä asioita, joiden tekemiseen pitää olla oikea fiilis. Kuten ikkunanpesuunkin. Tänään vihdoin oli sopiva aika ja sää moiseen. Asiat hoituu suit sait sukkelaan, kun ei tarvitse hampaat irvessä pakolla tehdä. Jätin ruukut ulos pinoihin kuivumaan, kun vain pieni etelätuuli yöllä puhaltaa. Pujotan huomenna kuivat ruukut sukkahousujen varteen seuraavaa kylvökautta odottamaan :)

Siinä pestessä kuulostelin kopsahduksia ja kun vilkaisin sivulleni, huomasin oravan roikkuvan tuuheine häntineen luumupuun oksanhaarassa. Taitaa oravallekin luumu maistua? Pian se jo hyppi koivun oksia pitkin omille teilleen. En ole pitkään aikaan takapihalla oravia nähnytkään, oli komea ruskeakarvainen yksilö tämä kurre.
Olen monena päivänä töiden lomassa seurannut lintuja, jotka ahkerasti etsivät rehevältä takapihalta syötävää. Varsinkin torstaina siellä kävi sellainen kuhina, etten raaskinut takapihan kautta mennä lounaslenkille, ettei Edin kanssa niitä säikytellä pois. 

Sinitiaisen ja talitiaisen ohella pihalla on näkynyt tänä vuonna paljon pajulintuja. Ja monena päivänä punarinta loikkii puskien suojassa ja käy jopa oven edessä kurkkimassa. Nyt en ole nähnyt moneen päivään, taisi säikähtää kun oli pihalla samaan aikaan kun kävin lintualtaan pesemässä ja veden vaihtamassa. 

Tulisitpa punarinta takaisin!
Vihdoinkin myös toinen oppineittenkukka avasi nuppunsa. Keltaisin terälehdin tällä kertaa. Tuoksuherneeseenkin oli auennut uusia kukkia, joita kävin nuuhkimassa ohi kulkiessa. Aah, miten voimakas makea tuoksu niissä onkaan.

Kaunista viikkoa!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü