Marketanpuiston puutarhapäivä alkoi aurinkoisena ja lämpimänä.
Väkeä oli saapunut paikalle runsain joukoin jo heti kymmeneksi ja lisää tuli pitkin päivää. Ukkospilvet alkoivat kasaantua taivaalle ennustettua aiemmin. Yht´ äkkiä alkoi kuulumaan ukkosen jyrinää ja salamat välähtelivät. Vielä ei ennättänyt käydä satamaan, kun kyyti saapui noutamaan.
Tein ensimmäiset ja viimeiset ostokset täällä.
Toivoin löytäväni tänäkin vuonna lumikin.
Ja löytyi muutama taimi 💚
Kahden sijasta ostin tämän yhden,
siinä oli kaksi vartta juurakossa.
Lumikin lisäksi ostoslistalla oli vain suklaaminttu :) Loppujen lopuksi sain täytettyä kolme taimikassia ja ne pääsivät jo aiemmin kotiin päin naapurin autokyydillä. Kiitos 💖
Kaukaisin taimimyyjä oli lähellä ruusumuuria. On näköjään tullut tavaksi istuskella siinä vieressä olevalla penkillä ja katsoa kauempaa taimivalikoimaa - ja odottaa hiljaisempaa hetkeä lähempään tarkasteluun. Sitä hetkeä ei tullut ja kävin kuvaamassa pienen lammen lähellä olevia kukkia. Huomasin sudenkorennon tuolla lehtien seassa ja mitään näkemättä otin nopeasti kuvan noin sinne päin. Sen aikaan oli paikoillaan, etä kuvaan tuli vangituksi. Ei kovin hyvin tuossa näy, mutta erottuu keskeltä kuitenkin. Sudenkorentoja lenteli enemmänkin, ja mitä pidempää niitä seurasin, sitä enemmän niitä huomasin. Melkein kymmenen laskin kerralla lentelevän.
Jäin vielä huilailemaan lounaan jälkeen hetkeksi ja jonon lyhennyttyä kävin jälkiruoaksi vielä mansikkajuustokakkupalan.
Vielä olisi tunnin verran aikaa, ennen kuin mieskulta tulisi hakemaan. En jaksanut enää mennä samoja reittejä, vaan suuntasin puutarhamyymälään päin. Kannatti, sillä matkalla oli paljon mukavaa katseltavaa.
Kauniisti avautunut tulppaani.
Villapajun lehtiä piti heti käydä tunnustelemassa.
Sen lehden nukat ovat pehmoiset kuin nukkapähkämöllä. En aiemmin tiennytkään, että tämä villapaju on ihan luonnonvarainen Suomessa. Tänäänkin opin jotain uutta 👍
Kohta lähtään laukalle.
Onni olisi oma päärynäpuu 💚
Tämä lajike oli Moskovskaja.
Kaikkien lajikkeiden nimiä en katsonut.
Tämä on Lada ja se ainakin oli kukkinut.
Tälle kasville en löytänyt nimeä.
Kukkajono on lehtien alle piiloutuneena. Tämän kukan kukkia kävivät takanani kulkenut äiti lapsineen kurkistamassa. Voisikohan tuolla olla keijujen oma salainen puutarha?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü