torstai 30. toukokuuta 2024

Tulikellukka

 
Tulikellukka kukkii kohopenkissä ja kaikki
penkkiin viime vuonna siirtämäni kellukat vielä hengissä.
Pidän kovasti kellukan oransseista kukista.
Kukinnan pitäisi kestää pitkään, mutta näin kuumalla kaikkien kasvien kukinta menee nopeasti ohi. Tässä kuvassa näkyy kukinnan vaiheet nupusta lakastumiseen saakka.
Kävin aamulla kuvaamassa kellukoita ja pitihän tuosta syreenistäkin kuva ottaa. Vanhahan se jo on, mutta vielä kukkii komiasti. Ja aah miten ihanalta tuoksuu tuomen kukka,
Kävin tällä viikolla kahtena päivänä toimistolla ja katselin työmatkoilla, miten valtavasti on puissa kukkia. Luonnon pihlajissakin niin paljon kuin oksiin mahtuu. Jopa näissä meidän takapihojen reunamilla kasvavissa syreeneissä on nyt kukkia. Enemmän kuin mitä olen 15 vuoden aikana nähnyt yhteensä. Ei siinä ole joka vuosi kukkia ollut. Kamera vääristää kukkien väriä, nämä ovat paljon tummempia eikä vaalean sinisiä.
Kun ei elokuviin saatu käytettyä kaikkia tiimin virkistystoimintaan varattuja rahoja, käytiin keskiviikkoaamuna yhdessä lounaalla. Toiset olivat aloittaneet työpäivänsä jo aikaisin ja tulivat hotellille toimistolta, minä ja toinen työkaveri tultiin kotoa. Yleensä lähden kotoa niin myöhään kuin mahdollista, ettei koirakaverille tule pitkää väliä ulkona käyntiin, mutta nyt olinkin paikalla huomattavasti aiemmin kuin toiset. Minulle harvoin maistuu aamiainen, mutta viime aikoina olen ollut aamulla nälkäinen. Niinpä perille päästyäni oli jo kova nälkä, mutta koska en tiennyt varmasti, oliko nuo varatut paikat juuri meille, en aloittanut muita aiemmin.
Ikävä kyllä kaikki ilmoittautuneet eivät päässeet paikalle.
Jestas kun ulkona on itikoita! Ja ovat nälkäisiä nekin. 

Kävin pikaisesti koirakaverin kanssa hetki sitten ulkona (mieskulta saa käydä vähän ajan päästä uudelleen, ennen kuin käy nukkumaan) ja kimpussa olivat hyttyskarkotteesta huolimatta. Puiston reunan tuomiin oli lisääntynyt näitä seittipesiä. Näkyy pieniä mustia pisteitä ja isoja toukkia.
Ei ole tuullut, satanut tai leikattu nurmea.
Puistoa reunustaa voikukkien siemenarmeija.
Nyt olisi mitä puhallella, ei tarvitse saippuakuplavettä.
Taitaa olla jo pari vuotta, kun istutin muutaman vaaleanpunaisen kielon. Kaksi kieloa kukkii, vaaleanpunainen väri ei tallentunut kuvaan enkä viitsinyt syöttää itikoita enempää ja tyydyin tähän yhteen kuvaan tällä kertaa.

Ennätyksellisen helteisen 
toukokuun viimeistä päivää!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü