Hotelliviikonloppu pitkästä aikaa viime viikolla. Aikoinaan hotelliviikonloppua vietettiin kolmen viikon välein, vuosia. Työviikon jälkeen oli mukava päästä valmiiseen pöytään ja nukkumaan puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin. Luksusta arkeen, vaikka vaatikin monen sadan kilometrin ajoa suuntaansa. Ikä on tehnyt tehtävänsä, enää ei jaksaisi sitä matkustelua. Mutta on niitä aikoja kiva jälkeen päin muistella.
Majoituspaikkana tuttu Hotelli Rakuuna.
Rakuunassa on hyvä majoittua, kun matkaseurana on tuo koirakaveri. Ensimmäisessä kerroksessa on lemmikkihuoneita ja ulos pääsee myös tuolta talon toisesta päästä, mikä näkyy kuvassa. Kummankin ulko-oven luona (sisällä) on erinomaiset pesupaikatkin kurakelejä ajatellen. Ja pyyhkeitä tassujen kuivaamiseen. Vastaanotosta olisi saanut koiralle pedin ja kupinkin, mutta meillä oli oma räsymatto ja vesikuppi mukana.
En maininnut huonevarausta tehdessä majoittujien lukumäärää, vain että lemmikkihuone tarvitaan. Tällä kertaa sitten saatiin twin huone läheltä sitä toista ulko-ovea. Eniten varmaan Eddyllä oli miettiminen, kumpaan sänkyyn sitä yöllä hyppää 😁
Wikipediasta kurkkasin, että sotamies Vilho Rättö (10.3.1913 - 21.1.2002) nimettiin jatkosodan alussa 3. elokuuta 1941 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi numero 4 ja hän oli ensimmäinen miehistöön kuuluva, jolle myönnettiin Mannerheim-risti.
Yhdellä seinällä oli kaunis kolibritapetti.
Linnunlaulua ja kukkia jo kaipailee.
Seuraavan kerran taidetaan majoittua tuolla sitten keväämmällä. Tyttären perhe asuu hotellilta muutaman minuutin ajomatkan päässä ja satamahan on ihan lähellä Rakuunamäkeä. Jos keväällä pääsisin linnoituksilla kävelemään. Nyt oli kävelyreitit niin jäiset, ettei kävelyt houkutelleet nastakengilläkään.
Käytiin vielä ennen kotiin lähtöä syntymäpäivien rääppiäisillä. Aamupalalla jätin vielä tilaa synttärikakulle, kun kakkua oli jäänyt paljon jäljelle. Sain otettua kuvan tekemästäni kortista itselle muistoksi - tuollaistakin mallia on tullut kokeiltua.
Kuopuksella oli tallessa kuva 2-vuotissynttäreiltään.
Ja sama mekko reilu 33 vuotta myöhemmin
nuoremmalla synttärisankarilla yllään.
Viikonlopuksi oli luvannut sateita, mutta meitä ei sade matkan aikana kiusannut. Hetkellinen sadekuuro kasteli tuulilasin alkumatkasta kotiin palatessa. Täällä kotipuolessa oli satanut kuulemani mukaan enemmän, ja pihatieltä olikin kivasti sulanut jäätä pois. Nyt lumesta on muistona enää muutama kasa, johon lunta on työnnetty pihatieltä.
Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Uusimaa.
Oli tallennettava kuviin tätä ihmeellistä tammikuuta matkan varrelta. Kaakossa oli vielä lunta, Kouvolan jälkeen lumipeite alkoi vähentyä ja pellot olivat paljaana. Lämmintä n. +5 astetta.
Tarkoitus oli ajaa pysähtymättä kotiin, mutta muutaman teekupillisen jälkeen oli pakko pitää vessatauko.
-Sari-
Lappeenranta on kiva kaupunki etenkin kesäisin. Tuolla vallitusalueella on aivan ihana kahvila (miksiköhän se tuli ekana mieleen ;D ) ja monta mielenkiintoista museotakin.
VastaaPoistaTuo säännöllinen hotellilomailu olisi aika kiva juttu. Jos olisi säännöllisempi työ, se voisi olla mukavaa.
Toivottavasti päästään kesällä tutustumaan museoihin ja kahvilaankin :) Viime kesänä kun satuttiin käymään sadepäivänä, niin käytiin vain satamassa ja hiekkaveistoksilla.
PoistaHarvoin tulee hotelleissa yövyttyä. Meillä aina valikoituu Sokoshotellit yöpymispaikaksi. Olisikohan syynä hyvin palveleva henkilökunta.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta helmikuuta sinulle.
Mukavaa ja turvallista helmikuuta sinullekin, enkuli <3 Täällä ollut jo viikon ajan sula maa - hiphurraa ei tarvitse pelätä liukasta jäätä.
PoistaMeilläkin yleensä, jos paikkakunnalla sellainen on :) Kun samassa hotellissa ollaan vuosikausia majoituttu, henkilökuntakin on tullut tutuksi ja tuttu respa tervehtii vakiasiakkaana. Koiran kanssa reissatessa pitää ottaa huomioon käytännöllisyys, kun pitää käyttää ulkona. Harvoin tuon koirakaverin kanssa on matkusteltu muutoin kuin äidin luona.
Lappeenranta - monta muistoa, myös Rakuunamäeltä, punatiilikasarmin valtakunta, jossa kunnon esittely.... klups, jo liki 10-vuotta sitten. Kummipoikamme työsarkaa...
VastaaPoistaOlipa ihanaa, kun laitoit mekkokuvat ennen/jälkeen... ja jestas miten upean kortit teit!! Muoto, hempeys, siinä yhdistyy kaikki, myös läheisyys ja rakkaus kortin saajaa kohtaan.
Minä en oikein tiedä, mistä johtuu, että olen aina vierastanut hotelleja... en vain viihdy niissä... yrittää aina löytää jonkinmuun majoistusvaihtoehdon...
Toivon niin, että pääsen Rakuunanmäelle myös silloin, kun on lämmintä ja kaunis kesäpäivä :) Ja pystyn kävelemään ilman tuskaa, sillä kävelemistä nyt kaipaan ja paljon.
PoistaHirveän vaikea on antaa korttia, jonka on tehnyt aiemmin vain muuten vain. Jokaiseen antamaani henkilökohtaiseen korttiin sisältyy niin paljon ajatuksia ja tunteita saajaa kohtaan <3
Ehkä meilläkin olisi ollut vaihtoehto noihin vuosien varrella tehtyihin säännöllisiin majoittumisiin, mutta niitä ei toinen halunnut edes ajatella. Enkä kysellyt, kun liittyivät tapaamisiin hänen lapsiensa kanssa :) Olihan se tavallaan tylsä ympäristö, mutta meillä oli usein tilava majoitus ja pakkasin aina askarreltavaa mukaan ja pelejä myös.
Ihanaa kun synttärimekko on säästetty ja on päässyt uusiokäyttöön
VastaaPoistaOli yllätys, että tuo mekko oli vielä tallessa ja oli mukava nähdä se Valmankin päällä. Tyttäret saivat ottaa omia lapsuudenkuviaan itselleen muistoksi ja oli kiva nähdä tuo kuopuksenkin kuva noin 33 vuoden takaa <3 Nyt se on täällä minullakin muistona <3
Poista