torstai 20. helmikuuta 2025

Tove Janssonin taidetta

 Aurinko hellii ja viima nipistää posket punaiseksi. Kyllä nyt on lomalaisia, jotka eivät ole kaikonneet etelän lämpöön, hellitty mukavilla ulkoilusäillä talviviikon alkuun.

Tavattiin eilen Lahdessa asuvan ystäväni kanssa Helsingissä. Ystävä kyseli muutama viikko sitten, lähtisinkö katsomaan hänen kanssaan Kesäkirja -elokuvan. Hän oli käynyt Tampereella Muumimuseon Observatoriossa katsomassa Taiteilijaelämää - Tove Jansson näyttelyn (päättyy 18.5.2025) ja kiinnostui Tovesta ja Muumeista. Vinkkasin hänelle myös HAM -museossa vielä 6.4.2025 saakka olevasta Tove Jansson - Paratiisi näyttelystä. Yhdistimme HAMin näyttelyn elokuvapäiväämme.

HAMin näyttely keskittyy Janssonin 
julkisiin tiloihin tekemiin tilaustöihin. 
Apollonkadun tyttökoulun ikkunakoriste 1943
Elämän lähde 1944
Apollonkadun tyttökoulun ruokasali

Marraskuussa vietin kulttuuriviikkoa ja ennätin silloin piipahtamaan näyttelyssä, mutta paljon jäi tuolloin vielä näkemättä. Silloin en päässyt ylimmän kerroksen näyttelytilaan ollenkaan (eilen hokasin, että sinne pääsee hissilläkin!), nyt oli aikaa katsella loputkin teokset ajan kanssa - mutta vieläkin jäi tarkempi tutustuminen moneen teokseen toiseen ajankohtaan.
Osa seinän kuvasta

Osa toisen seinän maalauksesta
Yksityiskohta seinämaalauksesta

Satupanoraama 1949, al secco -tekniikka
Ab Federation Stevedoring Ltd -satamayhtiön päiväkodin seinälle
(nykyisin Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksen hallinnon toimistotila, teoksia ei pääse ulkopuoliset ihailemaan)

Näyttelyssä oli esityksiä seinämaalauksista, joita Tove on tehnyt eri tiloihin. Esityksissä esitettiin luonnos ja lopullinen maalaus. Tämän teoksen oikealla puolella oli toinenkin Kotkasta löytyvä seinämaalaus, jonka Tove maalasi Kotkan merenkulkuoppilaitoksen ruokalan seinälle 1952.

Eikä Tovea ilman Muumeja

Olin  jo siirtymässä toiseen kerrokseen, kun huomasin
seinän nurkalla Tiuhdin ja Viuhdin.

Luonnos Auroran sairaalan lastenosaston seinämaalauksiin.
Maalaus portaikosta seuraavaan kerrokseen.

Kun meillä oli koko päivä aikaa, päätimme mennä katsomaan Kesäkirjan puoli neljän näytökseen. Aikaa olisi vielä Amos Rexissä piipahtamiseen ja lounashetkeen.

Amos Rexissä on palestiinalais-tanskalaisen taiteilijan Larissa Sansourin näyttely 2.3.2025 saakka. Museon sivuilta lainaten: Sansourin videoteoksissa ja installaatioissa ajankohtaiset poliittiset aiheet kietoutuvat kuviteltuihin maailmoihin scifin, dokumentaarisen aineiston ja oopperan kerrontakeinoja hyödyntäen. Katsoimme vain hetken kutakin näyttelyn videota.

Ja piipahdimme vielä Sigurd Frosteruksen kokoelmanäyttelyssä.

Jos kaipaat väriä arjen harmauteen, tässä näyttelyssä väriä on yllin kyllin. Tässä maalauksessa lempiväriäni.

Nuo tuolit olivat yllättävän mukavat kokoiselleni.

Liikkuminen paikasta toiseen oli aika tuskallista, edelleen, mutta silti kävellen kuljettiin. Eipä Kampista Kluuvin nurkille pitkä matka ole 😁 Jos aikaa olisi ollut enemmän ja askeleita askellettavana vähemmän, olisimme käyneet lounaalla Kluuvin Oliviassa. Mutta päädyimme pysähtymään puolimatkassa Päärautatieaseman ravintolassa. Valitsin alkuruoan (Caprese di Olivia) ja jälkiruoan (Souffle al cioccolato) tällä kertaa, lämmintä ruokaa en kaivannut enkä olisi pasta- tai risottoannosta jaksanut syödä.

Palataan vielä Tampereen Observatorion näyttelyyn. Näyttelyn keskiössä on Janssonin monipuolinen ura kuvittajana ja kirjailijana. Esillä on valokuvien lisäksi kuvituksia, maalauksia ja esineistöä uran eri vaiheilta. Jansson rakensi Tuulikki Pietilän kanssa Porvoon edustalle Klovharun saarelle  yhteisen mökin, jossa he viettivät yli 30 kesää (lähde: Tampere.fi).

Ja Klovharun mökki aasinsiltana Kesäkirja -elokuvaan, jota on kuvattu Kotkan saaristossa (myös Porvoossa ja Espoossa). Elokuva perustuu Janssonin kirjoittamaan, vuonna 1972 ilmestyneeseen Sommarboken-teokseen. Elokuvassa miljöönä Janssonin rakastamaa merta ja saaristoa kallioineen - kyllä Suomen kesä ja luonto on kaunis. Minulle tuli yllätyksenä, että Sophia-tyttöä näytteli suomalainen Emily Matthews.

Nyt, kun Muumit ja suuri tuhotulva kirjan julkaisusta on 80 vuotta, valtaa Muumit Suomen (valtaus alkoi jo viimeistään viime vuonna). Muun muassa Kotkan merimuseossa avautui 14.2.2025 näyttely Rohkeus, rakkaus ja vapaus! Muumiseikkailu. Näyttelyn kuvitus ja sitaatit perustuvat Tove Janssonin alkuperäisteoksiin.
Mumman murunen Muumimamman keittiössä 😍

Missä sinä olet nähnyt Muumeja viime aikoina?

Lisään tänne vinkkejä kohteisiin:

Repolainen Klovharusta, heinäkuun lopulla siellä järjestetään avoimien ovien viikko.

Tänään olisi vuorossa stand-up -ilta Kahden Keikka.

-Sari-

6 kommenttia:

  1. Nyt on helppo vastata, että pyörittelin käsissäni kestokassia, jossa oli Muumi -aiheita ;) Sitä aiempaa kertaa en nyt muista.
    Samanhenkisen ystävän kanssa on mukava kiertää katselemassa ja tunnelmoimassa näyttelyitä ja viettää vapaapäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten muumit aina arjessa mukana :) Meilläkin on kaksi Muumiaiheista kestokassia käytössä, yleensä silloin kun olen mukana ;)

      Ystävätreffit ovat arjen luksusta <3

      Poista
  2. Oih - veit mielen Muumilaaksoon...
    "Muumitalon asukkaat
    seuraksesi kohta saat
    Pääset mukaan viidakkoon
    taikapilvikarkeloon"
    Naantalissa ei voi edes piipahtaa näkemättä vilahduksia Muumeista ja viimeisin kohtaaminen oli Tamperetalossa töiden puitteissa, tervehtivät heti aulassa .
    Pellingin edustalla oleva Klovaharun (Toven) saari on myös mielenkiintoinen kohde - uskoakseni sinne pääsee yhä kerran kesässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit laittoi ihan rallattamaan Repolaisen :) Tykkään edelleen Muumeista, ei katso ikää eikä statusta kun nämä pulleroiset valtaavat sydämen ja opettavat piiloviisaudellaan.
      Naantalissa ollaan käyty talvella, jolloin ei olla Muumeihin törmäilty - pysytty sen verran visusti kylpylähotellin kätköissä.....
      Pitääpä tutkailla, pääseekö saarelle edelleen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Minulla on vielä tuo HAMin Tove näyttely näkemättä. On ollut mielessä, että haluaisin käydä. Saas nähdä, että ehdinkö ja jaksanko.

    Minulla on muumilusikat arkikäytössä. Eilistä tekemääni kakkua on vielä jäljellä. Taidanpa syödä sitä tänään muumilusikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ennätät käydä näyttelyn katsomassa. On niin laaja, vaikka käsittääkin vain julkiset työt.

      Muumilusikalla kakkukin maistuu makoisammalta :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü