Pitkään olen jo kaipaillut takapihan sinivuokkoja.
Yleensä ensimmäiset kukat pilkottavat maaliskuun 16. päivän tietämillä, joten ovat yli viikon myöhässä. Sinivuokko on aukaissut kukkansa lähes päivälleen samaan aikaan olipa millainen talvi hyvänsä ja ollut miten paljon lunta tahansa.
Sinivuokko on täällä kotona ensimmäisiä kevään iloja joutsenten saapumisen lisäksi. Tänäkin aamuna oli kolme joutsenta lentänyt tästä yli tai ohi ja iltapäivällä nämä ihanuudet ilahduttivat kauneudellaan.
Tänään oli ensimmäinen lämmin päivä, auton mittarin mukaan +12 asteen verran. Ilman takkia tarkeni hyvin piipahtaa koirakaverin kanssa ulkona ja saunan jälkeen jäähdytellä hetken aikaa ulkopenkillä. Tuuli ei tänään enää tuntunut niin kylmältä.
Toivottavasti huomennakin olisi ulkona lämmin. Pakerran taulukkolaskentaopintojen parissa vielä huomisen päivän, joten olisi mukava siirtyä hetkeksi takapihalle katselemaan videoita ja tekemään harjoitustehtäviä 💻 Pystyisi nauttimaan ihanasta säästä ja näkemään ehkä jo pörriäisiäkin. Enkä pahastuisi perhosenkaan näkemisestä 🦋
Jonkinlainen pörriäinen pihalla jo tänään lenteli, koosta päätellen kärpäsentapainen.
Mukavaa lauantain jatkoa!
-Sari-
Että nuo sinivuokotkin ovat noin aikaisia! Minä se en lakkaa hämmästelemästä ihmisten pihoille ilmestyneitä kukkivia kukkia :) Tuntuu, että on vielä niin kovin aikaista, kun luntakin on pihalla (ainakin täällä). Krookukset kyllä meillä jo kukkivat, muuta ei näy. Ei edes leskenlehtiä.
VastaaPoistaMinäkin tajusin vuosien jälkeen, että sinivuokot ovat aikaisia kukkijoita, kun seurasin milloin minäkin vuonna ensimmäiset kukat huomasin. Ensimmäiset leskenlehdet huomaan aina paljon myöhemmin kuin sinivuokot - no eipä niitä leskenlehtiä meidän pihalla kasva ja naapurinkin takapihalta ovat hävinneet, mutta lähellä on rinne, jossa niitä vielä kasvaa. Meillä taas ei vielä krookuksia ole puiston nurmella näkynyt, tai sitten vemmelsääret ovat ne ennättäneen aamutuimaan jo popsia :)
PoistaIhania sinivuokkoja ja vielä sinun omalla takapihallasi.
VastaaPoistaKivaa sunnuntaita sinulle!
Näistä oman pihan sinivuokoista olen ollut ylpeä, alkoivat kasvaa kun suuri kuusi kaadettiin kymmenisen vuotta sitten. Samoin valkovuokkoja kasvaa samoilla paikoilla. Sinivuokot ovat nyt vähentyneet, kun naapuri syksyllä kaivoi ylös omalta puoleltaan juhannusruusut, vuokot kun kasvoivat ruusujen varsien kätköissä. On onneksi levittäytynyt muuallekin, joten eiköhän elpyne kukkimaan laajemminkin vuosien saatossa.
PoistaKivaa sunnuntaita sinullekin!
Sinivuokot ovat todella kauniita. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle
VastaaPoistaSinivuokot ovat mielenkiintoisen näköisiä, ainakin näin paperikukka-askartelijan näkökulmasta :)
PoistaMukavaa alkanutta huhtikuuta, enkuli!