lauantai 19. kesäkuuta 2021

Paista päivä, helli helle

 Aamupäivällä siirryin istuttamaan kukkia etupihan varjoon. Takapihalla ennätin istuttaa ainoastaan marketan ruukkuunsa, ennen kuin aurinko kääntyi porottamaan niin kuumana, ettei aidan ja puiden ympäröimänä enää voinut olla. Mistään suunnasta ei päässyt armahtava tuulenhenkäys, vaikka etelästä tuuleekin.
No, etupihallahan ne loput istutettavat kukat olivatkin, ei tarvinnut kuin kantaa multaa sankossa talon ympäri. Sain vihdoin laventelit ruukkuunsa, mikä tiesi keijunkukalle lähtöä talvehtimisruukusta toiseen ruukkuun, Saa nähdä pärjääkö keiju siinä syksyyn. Ainakin näyttää kivalle uudessa paikassa.
Koirakaverin kanssa käytiin pikaisesti iltapäivälenkillä. Kovin on karvaturrille nyt kuumaa vähän joka paikassa. Viime yö pidettiin ikkunaa auki, jotta saatiin makuuhuone pidettyä viileänä. Joka kerta herätessäni huokasinkin, ah miten ihanan viileää 😀
Olisipa mukavaa, jos ulkona pystyisi vilvoittelemaan päivälläkin, mutta tällä hetkellä sisällä on viileämpää. Puutarhapöytä on vielä osissa eli yhtään kertaa emme ole syöneet ulkona. Penkit ovat olleet taimien kasvatustasoina eli käytössä koko ajan. 

Yritän saada viimeiset multasäkit tyhjennettyä ja pestyä ensi viikolla ja sen jälkeen pääsen sisustamaan takapihankin.
Kuvituskuvat ovat tämän päivän lenkiltä. Lähimetsikön lehtikuusten kävyt näyttävät, että vielä uutta kasvua pukkaa. Kesää on vielä jäljellä, vaikka tuntuu, että kaikki kukat ovat kukkineen juhannukseen mennessä.
Pihlajanmarjatkin ovat vielä pieniä.
Aika rientää, saunaan pääsee reilun tunnin päästä. Tänään saankin kylpeä yksin, kun mieskulta on koko päivän keilaamassa. Nousin aamulla vasta ylös, kun toinen lähti jo hallille ajelemaan.

Helteen hellivää lauantaiehtoota!

-Sari-

2 kommenttia:

  1. Pikkuiset vauvakäpyset on söpöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin suloisia olivat, että piti ikuistaa kuviin :) Ja tuo väri niin kauniin vihreä!

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü