sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Syksyn aika saapua vuorostaan

Aurinko paistaa ja ulkona on lämmintä +18 asteen verran.

Ennuste lupaa tällä hetkellä ensi viikon lopulle
20 asteen tietämillä pysytteleviä päivälämpötiloja.


Kasvatin tänä keväänä ensimmäistä kertaa oppineittenkukkia. En muista kuinka monta itänyttä siementä oli, lopulta vain kolme pääsi ulos tuomaan jännitystä - kukkii vai ei kuki.
Hyvin hitaasti ne kasvoivat ja hyvin myöhään näkyi pienet kukkanuput. Odotus palkittiin nyt, kun ensimmäinen puhkesi kukkaan. Toisen nuppu alkaa avautumaan ja kolmannessa nuppu on vielä pikkuriikkinen mutta havaittavissa.
Ensimmäistä kertaa pyjamalude vieraili pihallamme.
Ihka ensimmäinen kohtaaminen moisen kanssa ylipäätään.

Pitkästä aikaa pääsin käymään Valma-vauvaa katsomassa. Tai eihän hän enää mikään vauva ole, ikää pian kahdeksan kuukautta. Kaksi hammasta kasvaa edessä alhaalla ja juttelee jo omia juttuja omalla kielellään. Ja liikkuminen tapahtuu tällä hetkellä vielä peruutusvaihteella.

Kaunistu syksyn alkua 

-Sari-

1 kommentti:

  1. Eksoottisen näköinen kukkanen ja ihana lude (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü