sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uuden vuoden aaton tunnelmia

Tämä vuosi taitaa päättyä kuten edeltäjänsä.
Odotetaan mieskullan nuorimmaisten kanssa vuoden vaihtumista, minä ja koirakaveri täällä vessassa paossa rakettien pauketta.
Paitsi että....
tänään on ollut liukasta enkä ole lakaissut lehtiä takapihalla
lasten kanssa ollaan leivottu lihariisipasteijoita ja tehty rieskarullia
me pakolaiset kuunntellaan läppäriltä raskasta rockia ja toinen nukkuu.
Vuoden viimeiset auringonsäteet pilkistivät puiden oksien välistä ja minikasvihuoneessa vihertää vielä tämä sitkeä yrtti.
Myös Flammentanz kurottelee vielä vihreitä lehtiään!
Vaikka en päässyt seuraamaan livelähetyksenä vuoden vaihtumista Wellingtonissa enkä varmaan pääse katselemaan paikallisia ilotulituksiakaan, meillä on täällä dablloujuussa Eetun kanssa oikein hyvät tunnelmat Ü

Vajaan viiden tunnin päästään hyvästelmään vuosi 2017
ja toivottamaan tervetulleeksi uusi vuosi 2018.

Iloisia ja tunnelmallisia vuoden viimeisiä hetkiä teillekin!

-Sari-

perjantai 29. joulukuuta 2017

Vuosi kanssasi

Perhevapaalta palaavan sijaisen viimeistä työpäivää kakkukahviteltiin viime viikolla, kun suurin osa oli vielä paikalla eikä etänä tai jo joulua valmistelemassa tai lomailemassa.
Tiesin jo samana päivänä, kun korttia minulta kysyttiin, että tulen käyttämään kortissa tätä leimakuvaa. Neljä kuvaa värittelin ja päätin lopulta toteuttaa kortin vihreän sävyillä. 
Kielo on vanha perinteinen joulukukka, mutta kuitenkin nykyään melko harvinainen. Tänä vuonna minua on viehättänyt ajatus joulukielosta niin paljon, että se ja joulun läheisyys vaikuttivat tämän kielonkukkaisen kuviopaperin valintaan. 
Kuitenkin tämä kokonaisuus muistuttaa hennon vihreästä keväästä ja uudesta alusta. Symboliikkana haluan toivottaa Kristalle onnea uusiin haasteisiin. Jään kaipaamaan reippaita hyvän huomenen toivotuksiasi ja positiivisuuttasi.

-Sari-

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

4. adventtikynttilä syttyy, joulu on tullut

Sydämessä pienessäkin asuu joulun taika.
Pysähdy siis sinäkin, nyt on juhlan aika.


J    O    Y

Neljäntenä adventtina sytytetään ilon kynttilä.
Joulu on saapunut ja odotus on päättynyt.


Iloista joulua!

-Sari-

perjantai 22. joulukuuta 2017

Lumiukkotuikkukynttilä

Pienet muistamiset työkavereille < 3
Ihanaa joulua teille ja nähdään sitten ensi vuonna.
Töissä on tänään ollut rauhallista. Moni on jo lomalla ja useampi tekee töitä etänä tai on jo lähtenyt viettämään vapaata. Me viimeiset täällä toimistolla odotetaan minuuttiviisareiden etenemistä kello 15 ja sitten toivottelemme hyvät joulut. 

Joko jouluvalmistelut on loppusuoralla vai pääsetkö vasta aloittamaan? Meillä on huomiseksi ajoitettu iso siivous. Tänään viedään matot ulos tuulettumaan, kun vihdoin on kuivaa ja pikku pakkasta. Suunnittelin jo petivaatteiden ulkoilutusta yön ajaksi, mutta ehkä me ei tareta nukkua ilman peittoja Ü

Mukavaa perjantaita!

-Sari-

torstai 21. joulukuuta 2017

Ovi tonttutytön tupaan

Kun mie ensimmäisen kerran tutustuin tontuille tehtyihin pikkuisiin oviin, ihastuin heti ideaan. Siitä saakka ajatukset aika ajoin harhailivat oman tonttuoven suunnitteluun, kunnes olin kasannut pikku hiljaa tarvikkeen sen toteutukseen. Lähes kaikki niistä löytyi jo kotoa, vain oven "karmit" piti etsiä kaupasta. 

Oven suunnittelu lähti kauan aikaa sitten (reilusti yli 10 vuotta sitten) Tiimarista hankkimastani kranssikoristeesta. Kranssiin suhteutin tonttuoven koon, joten mikään pikkusöpö siitä ei tullut. Ovena on Ikeasta ostettu saranallinen valokuvakehys, jonka sisään laitoin lautakuviolla päällystetyn pahvin. Ulkopuolelle liimasin kranssin ja kahvan, jotka pysyvät vuodesta toiseen paikoillaan. Ulko-oven pinnan voi vaihtaa joka vuosi uuteen kuosiin.
Tämä ovi on ulkona  ja tonttukaan ei ole piilossa.
Harmaatonttu asettautui lyhtyyn peuran kanssa kuusen alle.
Jos mekin alettas jo odottamaan joulua.
Tontut ainakin odottavat jo asemissaan Ü

-Sari-

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Joulukortteja sydämin

Joulutervehdykset toivottelin ystäville tällaisilla korteilla.
Nopeasti piti tehdä ja helpolla mallilla, jottei jäänyt lähettämättä.
Kun leikkaa, leikkaa, leikkaa ja leikkaa.
Liimaa, teippaa, liimaa ja teippaa.
Ja vielä sisäpuolelle tekstit leimaa
niin aikansa se otti kun nämäkin teki.

Vanhoja kakkos- ja ykkösluokan joulumerkkejä jää vielä ensi vuodeksikin. On joskus tullut näemmä hankittuja enemmän, kun postimaksut ovat olleet nousssa. Ja  ritarinkukkamerkkejä ostin joku vuosi niin paljon kuin vain löytyi sesongin päättyessä. Postimerkkien joukosta löytyi vielä markka-aikaisia merkkejäkin. Kiva katsella millaisia jouluisia postimerkkejä vuosien aikana on ollut käytössä.

-Sari-

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

3. adventti 2017

Tämä viikonloppu vierähti pikkujouluristeilyllä.
Mutta askartelutarvikkeet olivat mukana Ü
Nyt jokainen vapaa hetki on käytettävä näpertelyyn.
Näitä olen suunnitellut kartiokuusien kaveriksi.
Mutta jatkotyöstöä vaativat vielä.
Toivottavasti ensi viikolla valmistuvat.


L    O    V    E

Kolmantena adventtina sytytetään rakkauden kynttilä.


Mikä on suurin rakkauden teko minkä olet tehnyt tai saanut kokea?

-Sari-