keskiviikko 5. elokuuta 2026

Elävät veistokset ja varpaat

 Kalenterin sivu on käännetty jo elokuulle, mutta palataanpa vielä heinäkuiseen päiväämme Lappeenrannassa. 

Lähtöaamuna poikettiin vielä Hiekkalinnalla.
Tämän vuoden teemana on 
Elävät veistokset.

Veistosten luona on ohje (QR-koodi) kävijälle, kuinka voi ottaa illuusiokuvia veistosten kanssa. Pisan kalteva torni on varmaan näistä todellisuudessakin tunnetuin illuusiokuviin.
Lintu matonen suussa menossa ruokkimaan poikasiaan.
Poikaset vähän matkan päässä alempana odottamassa.

Veistoksen ideana on, että kävijä pääsee olemaan
yksi pesän linnunpoikasista, joita emo ruokkii. 






Pisan kalteva torni

Keijun katse
Yoshi Matsu

Yoshi Matsu osallistui viime vuonna myös Enonkoskella pidettyyn hiekanveiston avoimeen EM-kilpailuun sijoittuen toiseksi ja tänä vuonna Yoshin veistos oli yleisön suosikki. Myös samaisessa kilpailussa tänä vuonna toiseksi sijoittunut (Leaders leads, but nature rules) porvoolainen Timo Koivisto teki hiekkaveistoksen myös Lappeenrannan Hiekkalinnaan. 

Harmittaa todella paljon, että en tänä kesänä päässyt katsomaan Enonkoskelle hiekkaveistoksia. Olisi ollut mukava päästä katselemaan "toista leijonaa". Toisaalta, etukäteen oksetti jo pelkkä tieto Trumpia esittävän veistoksen olemassaolosta (The emperor´s new clothes, joka sijoittui kilpailussa kolmanneksi). Ja oli ollut toinenkin, jonka Satun Kukkapilli-blogista huomasin. Sieltä voit käydä kurkkaamassa osan noista Enonkosken veistoksista.


Gulliver

Repolainen utelee koko kesän haasteessa mitä varpaat saavat kokea kesän aikana. Omat varpaani ovat olleet maailmalla visusti samojen kenkien suojissa, joita käytän kevään, kesän, syksyn ja mahdollisuuksien mukaan myös leudon ja lumettoman talven aikana. Varpaat eivät päässeet uppoutumaan Hiekkalinnan hiekkaan, mutta esittelenpä Gulliverin kummankin jalan varpaat, jotka ulottuvat monen metrin päähän seikkailijan päästä.

Hiekkalinnaa uudistetaan vaiheittain vuoteen 2028 saakka. Aiemmista kesistä tuttu lasten leikkialue pomppulinnoineen ei enää tänä kesänä ole tarjonnut pienimmille samanlaisia aktiviteetteja. Sen sijaan alueella on kolme benji-tramppaa isommille lapsille. 

Tervetulleena lisänä on alueen vihersuunnittelu, jonka myötä alueelle saadaan myös puustoa. Varjoiset alueet ovat enemmän kuin tarpeellisia. Myös jäätelö- ja kioskipalvelut hiekkalinnalla tarjoavat kaivattuja virvokkeita. Torin tarjontaan on kuitenkin matkaa, eikä läheinen Fazerin myymällä kaikilta osin tyydytä tätä vajetta. 

En ennättänyt tutkia, mitä myymälän kylmäkaapeissa on myytävänä. Kävimme myymälässä vilkkaimpaan aikaan heti avautumisen jälkeen, jolloin myymälä kierrettiin jonossa kassoille saakka. Ja nämä kylmälaitteet ovat juuri kassojen luona, jolloin ollaan jo poistumassa myymälästä. 

Aurinkoisia kesäpäiviä!

-Sari-

maanantai 3. elokuuta 2026

Wolkoffin talomuseo

 Vietettiin heinäkuisena torstaina museopäivä kuopuksen kanssa. Ensin käytiin kahdestaan Wolkoffin talomuseossa ja muruset otettiin mukaan Luumäelle.

Luumäen matkasta jo kerroinkin. Lähdetään matkalle toiseen museoon ja aikaan parin sadan vuoden taa.
Oikealla olevasta ovesta pääsee ravintolaan, joka on vuonna 1848 rakennettu pakaritupa ja ainoa jäljellä oleva vanhan pihapiirin rakennuksista.  

Ravintolassa on tyttären mukaan hyvä lounas ja sen voi nauttia ulkona sisäpihalla. Mukulakivetkin ovat parin sadan vuoden takaa. 

Wolkoffin talomuseo sijaitsee Lappeenrannan keskustassa, lähellä Raatihuonetta. Kauppakartano on vanhimpia Lappeenrannan säilyneistä puurakennuksista. Kauppias Claudelin rakennutti kartanon vuonna 1826.
Talo on ollut Wolkoffin suvun kotina vuosina 1872-1983 neljän sukupolven ajan. Suku lahjoitti talon museoksi vuonna 1988. Yleisölle museo avattiin kesäkuussa vuonna 1993. Avaaminen myöhästyi vuotta aiemmin tehdyn tuhopolton vuoksi.
Museokaupan vitriinissä  oli esillä ystäväkirjoja. 
Niissä olevia kiiltokuvia katsellessa ajattelin Enkulia 💗

Terkkuja Enkulille 💙

Museokauppa ja lipunmyynti on tilassa, jossa ennen oli kauppa. Sieltä siirrytään ulkokautta talomuseoon, jonka eteisessä laitetaan tossut kenkien päälle. 

Museo ei ole esteetön. Huoneiden välissä on paikoin korkeat kynnykset ja sisään- ja uloskäynneissä on rappuset. Esineiden lisäksi myös kaikkien pintojen koskettelu on kielletty, jotta rakennus säilyy mahdollisimman pitkään ainutkertaisena. Kerran oli pakko oppaan luvalla tukeutua ovenkarmeen, jotta pääsin siirtymään huoneesta toiseen, kun en kantanut tuolia mukanani. Tuoli on istumisen lisäksi myös hyvä kävelytuki.

Ensimmäisenä tullaan saliin, jossa kestittiin vieraita ja vietettiin suuria juhlia. Ruskeiden verhojen kehystämien ovien välissä oli suuri valkoinen kakluuni.
Kuva Wolkoffin talomuseo, opaskirjanen

Salista pääsi naisten työhuoneeseen eli kabinettiin ja työhuoneesta Annan makuuhuoneeseen. 
Työpöydällä on Annan oppilaiden vanhoja kouluvihkoja

Huoneen kirjahyllyillä on kirjallisuutta
monella eri kielellä

Työhuoneen kaakeliuunista alkanut tulipalo tuhosi vuonna 1949 lähes kaikki Marian aikaiset huonekalut. Anna sisusti huoneen Imatran kodista tuomillaan huonekaluilla. Marian aikaisista huonekaluista on jäljellä makuuhuoneen Emma-nojatuoli.


Miesten kabinetti sijaitsi salin toisella puolella. Kabinetissa on toinen sisäänkäynti, tambuuri eli eteiseen vievä matala ovi. Perhe kutsui ovea leikkisästi nöyryyden oveksi. Kabinetissa hoidettiin liiketoimintaa ja luottamustehtäviä.
Miesten kabinetista siirrytään ruokasalin puolelle. Salissa kiinnittää ensimmäisenä huomion suuri ja kaunis vihreä kaakeliuuni. 
Ruokasali kuuluu talon uudempaan jugendsiipeen, jossa huoneet ovat korkeampia ja ikkunat suurempia kuin vanhassa osassa. 

Ruokasali oli perheen olohuone, jossa vietettiin eniten aikaa yhdessä. Iltaisin keskelle ruokapöytää nostettiin samovaari ja nautittiin iltateetä. Kattokruunussa roikkui soittokello, jolla kutsuttiin palvelusväkeä.



Talon kaikki kaakeliuunit sähköistettiin 1970-luvulla 
lastenhuoneen uunia lukuunottamatta.
Takan alareunassa näkyy sähköliitäntä.

Ruokasalin jälkeen oli vanhempien makuuhuone. Huoneen huonekalut ovat näyttäviä loimukoivuisia kalusteita, jotka on saatu myötäjäislahjana Martan vanhemmilta. Ikkunassa olevat jugendaiheiset verhot ovat tarkat kopiot Martan tekemistä alkuperäisistä verhoista. Makuuhuoneessakin on kaunis Rakkolanjoen kaakeliuuni.

Vanhempien makuuhuoneen vieressä on lastenhuone, joka on aiemmin ollut palvelijoiden huone. Huoneessa on kaksi jatkettavaa rautasänkyä ja kukkakuvioinen kehto, jossa on nukutettu vauvoja viidessä polvessa.
 Ainoastaan lastenhuone on sisustettu museon toimesta uudelleen.  Alkuperäiset lelut ja huonekalut on joko ullakolta tai Lavolan maatilalta.  
Kierros päättyy keittiöön, jossa näkyy eniten aikakausien kerrollisuus. 

Tässä olisi Repolaiselle vohvelirauta
(mikäli tämä ON vohvelirauta...)

Uudet keksinnöt kuten AEG- jääkaappi ja mukavuudet kuten vesijohto kuuluvat keittiöön kuten vanha leivinuunikin. Wolkoffin keittiössä leivottiin teen kanssa nautittavaksi kahvikakkuja tai tehtiin hyytelöitä tai hyydykkeitä. Paljon erilaisia vuokia kuitenkin.
Wolkoffin talosta siirryttiin kadun toisella puolella olevaan Taito shoppiin. Sielläkin ihastutti talon historia.


Täälläkin ihana kaakeliuuni

Remontissa löytyneitä tapetinpaloja
kertomassa aikakausien historiaa

Tänä kesäkautena Wolkoffin talomuseossa on päässyt vierailemaan omaan tahtiin, aiemmin vain opastetuilla kierroksilla. Museon keskusteluopas oli nytkin mukana ja häneltä saatiin kysyä mieltä askarruttamaan jääneistä tapahtumista ja esineistä.

Perinteisiä opastettuja kierroksia järjestetään edelleen päivittäin kello 12 ja 16. Kesäkausi päättyy 16.8.2026.

Tässäkin museossa on niin paljon nähtävää, ettei yksi käynti riitä sisäistämään kaikkea. Uudelleen aion mennä käymään, kunhan seuraava sopiva hetki löytyy.

Museokorttini on vanhenemassa tässä kuussa ja aion taas jatkaa sen voimassaoloa vuodella. Luulin, että museokorttini jäi kotiin ja piti selvitellä käyttövaihtoehtoja. Soitto Museokortin asiakaspalveluun ja selvisikin, että pelkkä museokortin numero riittää. Se löytyikin sähköpostista, eikä tarvinnut enempää säätää. Kotona sitten totesin, että kortti oli kahden muun kortin välissä ja mukana koko ajan 😆 Kaikki muut paikat olinkin kaikista laukuistani kotona etsinyt.

Mukavaa elokuista viikkoa!

-Sari-

sunnuntai 2. elokuuta 2026

Taas me syötiin

 Vaikka syöminen ei ole viime aikoina houkutellut, en torjunut mieskullan ehdotusta sunnuntailounaasta Oittaalla. Eipä tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisi.
Sää oli tänään mitä parhain ja rannallakin oli uijia ja auringonpalvojia. Jäätelökioskikin oli auki ja sinne oli jatkuvasti jonoa. 

Olemme useamman kerran käyneet sunnuntailounaalla sateisena tai viileänä päivänä, ihan tarkoituksella kannatuksen vuoksi. Yllättäen sisällä oli tänään tosi tyhjää, kun suurin osa asiakkaista nautti lounaansa tai virvokkeita ulkona terassilla. Ja olihan kellokin jo reilusti yli kahden ja lounastarjoilun viimeinen tunti menossa.
SM-kisojen takia vain puolet rannasta oli käytössä. Toinen puoli oli varattu kilpailutapahtumalle.

Kahden aikaan iltapäivällä oli alkanut maratonmelonta, joka päättyy puoli kuudelta.
Seurasimme melontaa hetken aikaa, kun huomasin vapaan puistonpenkin, johon istahtaa.

Meillä ei ollut mitään käsitystä, minkälaisen matkan melojat melovat. Jotkut rantautuivat ja toiset lähtivät matkaan. Pitkään aikaan ei melojia näkynyt lainkaan tai vain valkoinen viiva vastakkaisen rannan kaislikon vierellä lipuen.
Tällä lokinpoikasella oli parhaat näkymät Bodomjärvelle, vaikka tässä onkin nokka mantereelle päin. Mikäs tuossa on pehmoisella katolla makoillessa. 

~🍽~

Huvitti, kun huomasin mieskullan lautasen. Aika värittömät alkupalat kummallakin 😄
Mustajuurikeittoa

Kanapastasalaattia mieskulta kehuu joka kerta

Eilen aloitettiin kukkakaalikausi. Leikkasin kaalin kiekoiksi ja päälle laitoin jauhelihaa, aurinkokuivatuista tomaateista ja chilistä tehtyä pestoa sekä tomaatteja. Takapihalta kävin persiljaa ja minttua. Juustoraastetta reilusti alle ja päälle. Tällaista söisin nyt joka päivä, täytettä vaihdellen. Kesäkurpitsaa tulikin syötyä joka päivä ainakin kahden viikon ajan, joten on jo aika vaihtaa toiseen kasvikseen 😁

Suloista sunnuntaita!

-Sari-