Tällä viikolla olen tavannut kaksi ihanaa miestä
- puusepän ja hammaslääkärin.
Ensimmäinen oli puuseppä Heimo.
Ruokapöytämme on palvellut jo reilut 25 vuotta ja
se on näkynyt päälle päin jo kauan.
Ihan liian kauan.
Naarmut ja kulumat ovat peittyneet tablettien ja tavaroiden alle ja poissa silmistä poissa mielestä on toiminut aika ajoin.
Kunnes muutama viikko sitten päätin, että nyt täytyy löytää joku ammattimies ehostamaan meidän ainokainen pöytämme.
Ja ensi yrittämällä löytyi Heimo.
Navigaattorin mukaan meiltä Heimon verstaalle on matkaa 6,9 kilometriä. Kuinka monet kymmenet ellei sadat kerrat näiden vuosien ajan tuon verstaan ohi on ajettu! No ei ihan vierestä toki, mutta ei sinne kummoista matkaa Kehä III:lta ole.
Nyt vasta aika oli kypsä.
Tiistai-iltana vietiin ja tänään haettiin takaisin.
Se on nyt niin ihana.
Raaskiiko tuota käyttää, ettei naarmuunnu.
Huomenna asetetaan jatkopala paikoilleen (kyllä mieskulta, tapahtukoon minun tahtoni), levitetään pellavaliina takaisin pöydälle ja maljakossa odottaa kaksi kimppua tulppaaneja pyhäpäivän varalle ja juhlistamaan tätä kaunotarta. Siis pöytää.
Toinen oli hammaslääkäri Hubertus.
Hammaslääkärille olisi pitänyt mennä jo viime viikolla, mutta kun ei sitä ja tätä. Eilen otin asian esikoisen kanssa puheeksi ja pian erottuamme sain häneltä tekstiviestillä vinkin Hubertuksesta. Ei kun aikaa varaamaan. Ja tänä aamuna istahdin Tilkan tuoliin ja hammas oli hoidettu alle puolen tunnin. Ensi viikolla sovittiin jo seuraavasta tapaamisesta.
Kelpaa sitä meikäläisen viettää viikonloppua.
Entistä ehompi ruokapöytä ja koko purukalusto käytettävissä.
Ihanaa viikonloppua Sinullekin!
-Sari-
