Tänään oli haaveissa käydä Loviisassa sunnuntaiajelulla, mutta miehen harrastus meni huvittelun edelle. Viisi vuotta sitten vietimme viikon Loviisassa näihin aikoihin ja sen jälkeen on ollut aikomus käydä siellä joskus uudelleen. Aikomus on edelleen :)
Meillä on silloin tällöin aikaa kokoontua askartelemaan pienellä porukalla. Tänään sain seurakseni Sirpan ja pitkästä aikaa askartelutarvikkeet leviteltiin meillä keittiön pöydälle ja vähän muuallekin. Saavat jäädäkin joksikin aikaa. Ensi viikolla työpäivän jälkeen pääsen suoraan askartelun pariin eikä aikaa mene tavaroiden kuljettamiseen. Nyt kun askarteleminen taas kiinnostaa ja saan jotain aikaiseksikin, ei passaa siivota jälkiä ja laittaa tavaroita paikoilleen odottamaan sitä seuraavaa innostuksen hetkeä.
Miulla on monta monituista leimakuvaa odottamassa korttiin asti pääsyä. Niitä väriteltyjä ja puettuja nyt tarkoitan. Leimakuvia on paljon myös leimattuja naturel, enhän viitsi vain yhden kuvan takia leimavärejä ja paperia esiin kaivaa.
Olen niitä tyyppejä, joilla on vaikeaa saada tehtyä aloitettua loppuun saakka. Ideasta totetukseen on niin pitkä ja kivinen matka. Pidän enemmän yksinkertaisesta ja tällä hetkellä tuntuu, että kaiken pitäisi olla erittäin yksinkertaista. Siksi on niin vaikeaa löytää se juttu, mitä kortti vielä kaipaa ollakseen valmis. Toisaalta elämänlankani on, etten tee lainkaan ellen tee kunnolla.
Mutta tämä ei kuitenkaan päde korttien teossa. "Aloitan, mutta lopetan kun olen tehnyt kunnolla valmiiksi" lienee askartelussa tuo paremmin kohdallaan oleva mottoni Ü
Oma teoriani näihin "odottaviin" leimakuviin on, että niiden pitää tekeytyä kuin ruileipätaikinan. Meikäläisen tekeytymiset tuppaa välillä pakostakin kestämään kauemmin kuin yön yli, mutta ei sentään niin kauan kuin elefantilla norsunpoikasta tehdessä Ü
Tänään tekeytyi valmiiksi tämä vauvaonnittelukortti. Lähes kaikki siihen tarvittava on ollut valmiina, mutta jokin juttu mätti ja kortti jäi "hautumaan". Tänään vaihdoin aiemmin vihreästä paperista stanssatun kuvion vaaleanruskeaan ja tulos näyttikin paljon paremmalta. Sain kortin vihdoin valmiiksi. Jee! Joskus (siis usein) on vaan niin pirskatin pienestä kii.
Eilen sain viimeisteltyä nämä Katherinet! Tykkään kovin Kraftin´ Kimmiesin naisellisen viehkeistä ladyistä - Katherine, Lana, Eliza ja Marilyn asustelevat miun leimasinlaatikossa.
Leimakuvat ovat niitä aikoja sitten leimattuja ja väritettyjä. Tilasin Villakeijusta stansseja ja silmäilin myös papereita. Joku romanttinen kausi on varmaan menossa, johtuneeko pitkään jatkuneesta kauniista kesästä, kun ihastuin niin kovin Maja Designin papereihin. Hyvä niin. Nämä kaksi korttia valmistui vähän kerrallaan tämän viikon aikana. Parina iltana valmiita kortteja katselin, kun alkoi häiritsemään liika vallkeus kuvan ympärillä. Ensin suunnittelin leimaavani hentoja kukkasia kuvan ympärille, mutta päädyin sittenkin tarroihin. Tiedä häntä tuliko noista nyt sitten parempia, mutta saahan nuo tarrat helposti pois. Jos leimaus olisi mennyt päin prikkalaa, olisivat kortit olleet peruuttamattomasti pilalla ja korjattavissa vain uudella kuvalla ja stanssilla. Kelpaa nää ainakin miule tällä haavaa :)
Toukokuussa tein edellisen kerran kortteja Katherinesta ja silloin loppu tulemana oli muutama tällaisia vähän hillitymmillä väreillä ja jokunen vaaleanpunaisena.
Kello on jo pian yhdeksän ja taitaa olla aika rauhoittua lepäämään että jaksaa herätä huomenna uuteen työviikkoon pirteänä kuin peipponen.
Sen verran vielä tähän lopuksi, että oli mahtavan hauska eilinen Jukka Puotila Show. Kyllä sai nauraa välillä vedet silmissä ja poskilihasraukat tuon esiteyksen jälkeen! Tuntui, etten toista kertaa kestä nauramisen paljoutta, mutta onhan siihen seuraavaan kertaan vielä kolmisen kuukautta aikaa. Ajatelkaas, jos käynkin katsomassa shown kolme kertaa! Kun siihen voi olla pieni, ainakin teoreettinen mahdollisuus. Kyllä elonpäiviä pitäisi sitten karttua monta monta lisää. Kuinkahan paljon neljän tunnin hillitön nauramien pidentää ikää? Jos joku tietää laskukaavan, saa paljastaa meille muillekin.
Iloista sunnuntai-illan jatkoa ja muistakaa nauraa välillä niin, että kyyneleet lentää ja vatsalihakset kipeytyy - niistä poskilihaksista puhumattakaan!
