Jokohan eilen oli tämän vuoden viimeinen hellepäivä? Niin uskomattoman pitkään on lämmintä jatkunut, nelisen kuukautta pitkälle syykuun alkuun, ja pihalla on voinut nauttia lämpöisestä poutasäästä tähän saakka lähes päivittäin. Illatkin ovat olleet nyt syyskuussa niiin ihania, sellaisia kuin elokuulle odotin.
Elokuussa valoisaa iltaa kesti niin myöhään, etten kovin montaa kertaa jaksanut valvoa ja pimeyttä odottaa, edes viikonloppuisin.
Kunpa palattaisiin normaaliaikaan, niin elokuussakin illat hämärtyisivät aiemmin. Kuten etelässä. Kesän taittuessa syksyyn tunnelmoisin mieluusti illat kynttilöiden ja lyhtyjen valossa puutarhassa. Kun on lämmintä ja tyyntä.
Helteiden hellittäessä ruoan laittoon on jaksanut paneutua pitemmän kaavan mukaan ja kattiloita ja pannuja on kolisteltu köökissä. Viikonlopun illallisia olen suunnitellut ja valmistanut itsekin, enkä vain suosiolla jättänyt mieskullan loihdittavaksi.
On mukava saksia yrttejä ryytimaalta ruokaa kaunistamaan ja maustamaan tai pyöräyttää pasta-aterialle nopeasti pestoa.
Tänä viikonloppuna on varmaan nautittu viimeiset ateriat takapihalla. Ulkoruokinnat ovat tältä kesältä tässä. Niin itse valmistetut kuin rantaraitin ravintoloissa nautitut.
Nyt voi siirtyä hauduttamaan pataruokia, käyttää kotimaisia juureksia, syksyn herkkuja. Ensi vuonna sitten nautitaan taas grillipitsoista ja kasvimaan vihreästä sadosta.
Tänään heräsin puoli kuuden aikoihin ja hipsuttelin takapihalle nauttimaan vielä viimeisen hetken kesäisestä lämmöstä ja aamun rauhallisuudesta. Istahdin puutarhatuolille, vuohen taljan lämpöiseen syleilyyn. Suljin silmät ja nuuhkin raikasta, hieman kosteaa ilmaa. Sen hetken suloisuuden kätken sydämeeni antamaan iloa ja rauhaa tuleville kuukausille.
Nyt lähden paloittelemaan omppuja piirakkaa varten. Keilahallilta kotiutuvaa mieskultaa odottaa vastaleivottu herkku, jonka tuoksu leijailee jo ulko-ovella vastaan.
-Sari-
