Täällä ollaan ja ihanaa pitkästä aikaa päästä matkustamaan ihan ulkomaille 😊
Ikkunan läpi otetut kuvat ovat hieman sumuisia
- ikkunanpesua odotellessa.
Täällä mieskullan kanssa pötkötellään,
sopivasti hajurako sänkyjen välissä.
Ei hää halunnutkaan hajurakoa, vaan just työns sängyt yhteen et lähemmäs pääsee 😁
En ole ihan varma onko sellainen huone minkä varasin, mutta kylpyammeen puuttuminen ei nyt haittaa, kun hotellissa on kylpylä. Ja itse en ammeeseen ehkä olisi päässytkään, joten suihkullinen huone kelpaa. Näköala on kuitenkin vanhaan kaupunkiin, kuten halusin.
Matkustettiin Viking XPRSillä ja viime kerran jälkeen oli mm. matkatavaroiden säilytys muuttunut kortilla maksettavaksi. Ja me kun vanhasta tottumuksesta kerättiin kahden euron kolikoita sitä varten....
Nykyisin matkan aikana pääsee avaamaan ja sulkemaan lokerikon niin monta kertaa kuin on tarve maihinnousukorttia näyttäen.
Ainakin nuo M-koon lokerikon olivat pienempiä kuin aiemmin. Saatiin kuitenkin molempien pienet matkalaukut sopimaan rinnakkain lokerikkoon, vaikka toinen oli leveämpi - just mahtui sivuttain toisen eteen.
Ensin käytiin lataamassa terminaalin Ärrällä matkakortit ja kuljettiin 2 ratikalla pysäkin väli. Auttoi huomattavasti sekin, kun laivasta maihin on matkaa ja polvesta vihlaisi muutaman kerran makoisasti.
Pitää malttaa kävellä omaa tahtia rauhallisesti, hiljaa hyvä tulee.
Kun matkustaa esimerkiksi Viru-hotellille tai linja-autoasemalle raitiovaunulla, on mentävä kiskojen toiselle puolelle.
Telliskiven ja rautatieaseman suuntaan kulkevan raitiovaunun pysäkki on terminaalin puolella.
Vanasadaman pysäkki on SadaMarketin kohdilla, reilu 100 metriä A-terminaalilta.
Odoteltiin hetken kyytiä ja oli aikaa kuvata ympäristöstä maamerkkejä 😊